22.10.17

Isoisäni, rotuhygieenikkoko?

Sain herätteen tämän blogin laatimiseen hyvältä ystävältäni, joka kesällä tavatessamme hän lahjoitti minulle Ruotsin lähihistoriaa käsittelevän, kulttuuriantropologi Tapio Tammisen kirjoittaman teoksen ”Kansankodin pimeämpi puoli” vuodelta 2015. Hiukan ihmettelin, miksi hän antoi tuon kirjan minulle, mutta päättelin, että se johtui varmaan siitä, että asun Ruotsissa. No, ei tieto pahenna, jos se vain on totta. Niinpä aloin lukea tuota teosta.
         Saatesanoissaan Tamminen kuvaa teoksensa sisältöä sanomalla, että se ”porautuu nimensä mukaisesti ruotsalaisen yhteiskunnan vähemmän tunnettuun ja pitkään torjuttuun puoleen... Miksi Ruotsista tuli maailman johtava maa rotubiologian alueella? Entä miksi eugeniikasta tuli keskeinen osa hyvinvointiyhteiskunnan todellisuutta? Tai miksi Ruotsi myötäili niin pitkälle toisen maailmansodan aikana natsi-Saksan arjalaista rotupolitiikkaa?”
          Tamminen ei ole kirjoittanut kirjaansa ilman tietopohjaa, vaan hän antaa faktoja väitteittensä tueksi. Jotkin väitteet ovat yliampuvia kuten se, että rotubiologian merkitystä Ruotsissa ei tunnettaisi laajalti. Se on tiedossa, ja siitä on keskusteltu monella areenalla. Rotubiologia liittyy ajatteluun, jota kutsutaan ”eugeniikaksi” eli rodunjalostusopiksi. Tässä en aio paneutua eugeniikan syntyyn, sisältöön ja kehitykseen vaan Tammisen tekstiä lainaten totean, että ”toiseen maailmansotaan saakka eugeniikkaa pidettiin arvostettuna tieteenalana, jota opetettiin monissa yliopistoissa eri puolilla maailmaa”. Sitä kannattivat monet huomattuudet kuten taloustieteilijä John Maynard Keynes, biologi Julian Huxley, hyvinvointivaltion isä William Beveridge, Winston Churchill sekä Yhdysvaltain presidentit Woodrow Wilson ja Herbert Hoover.
          Tuon luettuani huomasin tuttavani alleviivanneen kirjasta yhden kohdan , jonka hän arvasi kiinnostavan minua. Siinä Tapio Tamminen mainitsee isoisäni nimen. Tamminen kertoo suomalaisista tunnettuuksista, jotka pitivät eugeniikkaa hyvänä asiana. Näihin kuului ”Suomen työväenliikkeen varhaiset johtohahmot Väinö Voionmaa1 ja Nils Ursin2” (mts., 79). Tamminen väittää, että nämä ”kannattivat varauksetta uuden ihmisen luomista. Myöhemmin 1930-luvulla vasemmistolainen naisliike tuki yleisesti rotuhygieniaa”. Todettakoon tähän, että Suomen eduskunta ilman soraääniä hyväksyi rotuhygienian sovellusta koskevan sterilointilain vuonna 1935.3 Isoisäni ei siis ollut suinkaan ainoa rotuhygieniaan suvaitsevaisesti suhtautunut arvovaltainen henkilö. Heitä oli satoja, ehkä tuhansia, mm. selkeä enemmistö Suomen kansanedustajista. Rotuhygieniaan kriittisesti tai kielteisesti suhtautuvia julkisuuden henkilöitä oli aivan ilmeisesti kovin vähän toista maailmansotaa edeltävänä aikana.4 
         Miten isoisäni sitten osallistui rotuhygieniaa koskeneeseen toimintaan? Saadakseni enemmän valaistusta asiaan hankin käsiini Markku Mattilan väitöskirjan, johon Tamminen viittaa mainitessaan isoisäni. Mattilan tutkimuksen otsikko on ”Kansamme parhaaksi. Rotuhygienia Suomessa vuoden 1935 sterilointilakiin asti” (1999).5 Esitän tässä poiminnot niistä kohdista tuota väitöskirjaa, joissa Väinö Voionmaa tulee puheeksi. Todettakoon, että Tamminen mainitsee hänet vain kerran, mikä on ymmärrettävää, sillä hänen tutkimuksensa kohteena on Ruotsi eikä Suomi.
          Isoisäni esiintyy neljässä kohtaa Mattilan väitöskirjassa, joista yksi on viiteteksti. Ensimmäinen maininta (s. 52) liittyy Väinö Voionmaan toimintaan raittiusliikkeessä. Mattila puhuu liikkeen monista toimijoista ja jatkaa, että ”rotuhygienia ei ollut raittiusliikkeelle päämäärä vaan ainoastaan väline lisäperustella sen omaa, tärkeintä päämäärää: alkoholista luopumista” (s. 52). Raittiuden Ystävien raittiustyöntekijöitä koulutettiin raittiusopistossa, mistä Mattila kertoo näin:”Vuosina 1908–1913 raittiusopistossa järjestettiin yhteensä neljä kurssia, joilta valmistui 70 kurssilaista. Opetuksessa noudatettiin Väinö Voionmaan laatimaa ohjelmaa, jossa opetus koostui 17 luentosarjasta. Niistä ensimmäinen käsitteli raittiusasiaa fysiologisena ja rotuhygieenisenä kysymyksenä.” (Mts., s. 52), lihavointi minun.) Siitä, mitä rotuhygienia tarkoitti tässä yhteydessä, en pääse perille. Tekstissä huomion kohteena ei ole niinkään Väinö Voionmaa kuin muut Suomen raittiusliikkeen tunnettuudet kuten Matti Helenius (1870 – 1920).6 
          Toisen kerran Markku Mattila ottaa esille isoisäni suhteen rotuhygieniaan puhuessaan siitä, miten se liittyy sosialismiin. Johtohahmona tässä on saksalainen sosialisti Karl Kautsky7, jolta oli suomennettu teos ”Lisääntyminen ja kehitys luonnossa sekä yhteiskunnassa” (saksaksi 1910, suomeksi 1911). Näin Mattila kirjoittaa:”Kautskyn rotuhygieeninen näkemys kumpusi... havainnosta, että ”nykyi­sessä yhteiskunnassa” degeneraatio etenee huolestuttavan nopeasti.” Tämä johtui Kautskyn mielestä siitä, että ihmisyhteisöt eivät enää lisäänny luonnonvalinnan mukaan eli ne ovat kontraselektiivisiä, ja että kapi­talistisen maailman elinehdot ovat huonoja (mts, s. 79).
          Kautsky ehdotti ”olemisen taistelun vaikutta­man luonnollisen siitosvalinnan korvaamista keinollisella [= keinotekoisella] siten, että kaikki ki­vulloiset yksilöt, jotka voivat siittää sairaita lapsia, kieltäytyvät suvun jatkamisesta, minkä ei nyky­aikaisen lääketieteellisen tekniikan kannalta enää... tarvitse sisältää avioliitosta kieltäytymistä” (mts., s. 79). Tavoite on sosialistinen yhteiskunta, joka tuottaa ihmiskunnalle sekä aineellista hyvinvointia ja joutoaikaa että myös terveyttä ja voimaa (mts, s. 80). Miten ”kivulloiset yksilöt” sitten saataisiin luopumaan vapaaehtoisesti suvun jatkamisesta, jää avoimeksi kysymykseksi.
          Markku Mattila kertoo, että ”rotuhygieniaan tunnettiin vetoa myös suomalaisten sosialistien parissa osana ”uuden uljaan maailman” rakentamista."8 Kuten edellä olen jo maininnut isoisäni kytki rotuhygienian opettamisen raittiustyöntekijöiden kouluttamiseen. Hän pohti alkoholin suhdetta rotukysymykseen ja degeneraatioon sekä vaati myös rotuhygieenisiä toimenpiteitä (mts., s. 81). Näitä toimenpiteitä oli sterilointi, joita Suomessa tehtiin sterilointilain voimaantulon ja sen muuttamisen välisenä aikana 13.6.1935 – 31.5.1970 kaikkiaan 54 128, joista 43 063 perustui lääketieaeellisiin, 7 530 eugeenisiin, 3 373 sosiaalisiin ja 162 muihin syihin (ks. Mattila 1999: 434). Nykyinen vuodelta 1970 peräisin oleva sterilointilaki, johon tehtiin v. 1985 ikää, synnyttäneisyyttä ja lasten lukumäärää koskevia muutoksia, perustuu raskaudenehkäisyn ajatteluun eikä siis enää rotuhygieeniseen ajatteluun.9 Väinö Voionmaa ei siis ollut rotuhygieniaa kannattaessaan yksin vaan hänen näkemyksensä seurasi hyvin yleistä suhtautumistapaa. Hän edusti raittiusliikettä, mikä kävi selkeästi esille hänen teoksessaan Yhteiskunnallinen alkoholikysymys (1925).
          Kolmas kohta Markku Mattilan väitöskirjassa, jossa isoisäni tulee esille, koskee rikollisuuden torjuntaa. Kappaleen otsikko on ”Yhä yltyvä rikollisuus”, ja sen alussa kirjoittaja toteaa, että ”rikollisuuden vastainen taistelu tuki merkittävällä tavalla sterilointilain vaatimista Suomessa” (mts., s. 171). Veli Verkko julkaisi 1924 vertailevan tutkimuksen Suomen ja muiden Pohjoismaiden henkirikollisuustilanteesta. Hän päätyi siihen tulokseen, että näihin maihin verrattuna Suomen suhteellinen henkirikollisuus oli korkeaa. Rikollisuus koettiin vakavaksi ongelmaksi, ja valtioneuvosto asetti keväällä 1931 komitean, jonka tehtävänä oli suunnitella ja ehdottaa toimenpiteitä rikollisuuden vastustamiseksi (ks. mts., 171). Väinö Voionmaa oli yksi komitean viidestä jäsenestä. 
          Komitea sai työnsä valmiiksi saman vuoden syksyllä. Sen mietinnössä todettiin mm., että henkeen ja ruumilliseen koskemattomuuteen kohdistuneiden rikosten määrä oli vuodesta 1920 noussut ”valtavasti” (mts., s. 172). Pääasiallisena syynä tuohon nousuun pidetiin alkoholia, johtopäätös johon Mattilan mukaan vaikutti ehkä se, että komiteaan kuului kaksi tunnettua raittiusmiestä, Väinö Voionmaa ja Viljo Hytönen (mts., s. 172). Mattila huomauttaa, että ”tämän näkemyksen rinnalle alkoi... nousta voimakkaasti toinen näkemys, jonka mukaan rikollisuuden syy oli geneettinen”. Hän ei kehitä tätä näkemystä edelleen tässä kohdin vaan siirtyy puhumaan 1920- ja 1930-lukujen taitteessa eletyistä poliittisesti hyvin levottomista ajoista, ”jolloin väkivalta oli yhteiskunnallisten pulmien ratkaisumalli niin lakkoihin ryhdyttäessä kuin niitä murrettaessa tai ”punikkeja” vastustettaessa ja kyydittäessä” (mts., 172).
          Neljäs kohta, jossa Markku Mattila mainitsee isoisäni, on pari sivua edellistä kohtaa myöhemmin sivulla 174. Luvun otsikko on ”Rikollisuudenvastustamisviikko”, ja siinä kerrotaan kansalaisten pyrkimyksistä rikollisuuden vähentämiseksi. Kuten tilastoista ilmenee Suomen lähihistorian väkivaltaisin kausi henkirikollisuudella mitaten oli ajanjakso suurlakkovuodesta 1905 kieltolain kumoamisvuoteen 1932.10 Suomessa surmattiin tuolloin vuosittain kolminkertainen määrä ihmisiä nykyiseen verrattuna. Väkivaltaisin yksittäinen vuosi julkaistussa kuolemansyytilastossa on 1918, jolloin henkirikollisuuden taso oli yli 60 uhria 100 000 asukasta kohti. Lähteestä (alaviite 4) ei käy esille, otettiinko tilastoinnissa huomioon vuoden 1918 sisällissodan kuolonuhrit.11 Todennäköisesti näitä uhreja ei laskettu mukaan.
          Pääkaupunkiseudulla käynnistettiin 1933 syksyllä kaksi kansalaishanketta taistelemaan kasvavaa rikollisuutta vastaan. Toinen näistä oli Sielunterveysseura, jonka jäsenistö koostui arvovaltaisista kansalaisista, monet heistä suomenruotsalaisia kuten Harry Federley (1879–1951), Helsingin yliopiston professori, genetiikan laitoksen ensimmäinen esimies ja suomalaisen perinnöllisyystieteen perustaja12. Toinen yhdistys joka yleistävästi puhuen tähtäsi samaan päämäärään kuin edellinen, oli Suomen Kriminalistiyhdistys. Se perustettiin huhtikuussa 1934 tammikuussa järjestetyn rikollisuudenvastustamisviikon jälkeen. 
       Kuten Sielunterveysseura tämä toinenkin seura oli jäsenistöltään arvovaltainen. Sen perustamiskokouksen kutsun allekirjoittajiin kuuluivat mm. Harry Federley, Kyösti Kallio, J.K.Paasikivi, Veli Verkko sekä isoisäni Väinö Voionmaa. Nämä olivat ilmaisseet rikollisuutta koskevan  näkemyksensä kokouskutsussa näin:”Rikollisuudesta on tullut suorastaan vaikea yhteiskunnallinen sairaus, joka jäytää kansamme elinjuuria.” Läsnä kokouksessa oli noin 100 henkeä, joukossa lakimiesten ohella lääkäreitä. Kokous määritteli yhdistyksen toimialaksi rikollisuuden, sen syiden ja vastustamiskeinojen käsittelyn, ehdotusten ja aloitteiden sekä alan tutkimusjulkaisujen edistämisen. Yhdistys päätti, että sen toimintaa vie eteenpäin suppea, rikollisuutta vastaan taistelevien spesialistien yhteenliittymä. (Ks. mts., 174.) Väinö Voionmaa ei kuulunut yhdistyksen hallitukseen, eikä tiedossani ole, minkälaiseksi hänen roolinsa siinä muodostui.
          Varsinaisten perittyjen rikollisuustaipumusten sekä perityn henkisen degeneraation ohella yhdistyksessä painotettiin alkoholin nauttimisen vaikutusta rikollisuuteen. Tässä heijastui raittiusliikkeen peruskäsitys, jonka mukaan alkoholi oli keskeisiä rikollisuuden syitä. Humalassa ihmiset tulivat tehneeksi kaikenlaista rikollista, jopa henkirikoksia. Lisäksi alkoholi vaikutti aivoihin ja laukaisi mielisairauksia. Eikä tässä kaikki: ”Alkoholin käytön ja rikollisuuden muodostama vuorovaikutus voitiin kytkeä yhteen myös perinnöllisyyden kanssa.” (Ks. mts., 175.) Rikollisuudenvastustamisviikolla pidetyistä esitelmistä kaksi käsitteli sterilointia, aihetta joka oli todella kuuma, sillä seuraavana vuonnahan sterilointilaki astui voimaan. Useat esitelmöitsijät kannattivat sterilointia, jotta rikollisuutta saataisiin vähennetyksi. Tämä näkemys on mielenkiintoinen, koska se viittaa siihen, että lain määräämillä rangaistuksilla ei olisi paljonkaan merkitystä. Ovatko rikoksiin syyllistyneet ihmiset vastuussa teoistaan? Ei kai ole heidän syytään, että heillä on rikollisuutta merkitseviä perintötekijöitä?
                                                                              - * - 
Saatamme ajatella, että edellä kerrotut asiat ovat menneisyydessä tehtyjen, ihmisarvoa alentavien virheiden historiaa. Ajattelen, että menneisyyden tekoja ja toimia tulee tutkia opin ottamiseksi niistä, hyvistä ja pahoista asioista. Erikseen on mielestäni syytä huomauttaa, että nykyinen geeniteknologia asettaa vähintään yhtä suuren uhan ihmisten arvon kunnioittamiselle kuin 1900-luvulla harjoitettu rotuhygienia. Se mitä DNA:sta voidaan lukea, voi vaikuttaa siihen, minkälaiseksi ihmisten arvo lasketaan kilpailuyhteiskunnassamme. Tärkeätä on se, että koetamme kriittisesti tarkastella asioita, hankkia ajantasaista tietoa ja keskustella asioista toisten ihmisten kanssa. Esimerkiksi alkoholismin perinnöllisyydestä on olemassa uutta tietoa13.
       Isoisäni Väinö Voionmaa kannatti rotuhygieniaa. Rotuhygienian kannattaminen ei kuitenkaan ollut hänen päätyönsä. Hänen päätyötään oli toimia Suomen kansan parhaaksi poliitikkona, historiantutkijana ja yhtenä kansanvalistuksen suomalaisista edelläkävijöistä. (Ks. alaviite 1.) Hän pyrki monien muiden parempiosaisten kanssa kohentamaan yhteiskunnallisia oloja Suomessa, maassa joka juuri äskettäin oli itsenäistynyt ja kokenut sisällissodan kauhut mutta joka kaikesta huolimatta oli toimiva valtio, joka haki omaa rooliaan maailmassa.   

Kuvahaun tulos haulle Väinö Voionmaa jpg
Väinö Voionmaan patsas Tampereen yliopiston edessä.
Alaviitteet:

1 Väinö Voionmaan biografia on löydettävissä mm. Internet-osoitteesta https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4in%C3%B6_Voionmaa Tässä blogissa kerron asiasta, josta ovat tietysti muutkin jo kirjoittaneet. Ks. esim. Kirsi Nurmio: Raittiusfanaattisuus, rotuoppi ja Suur-Suomi.
http://www15.uta.fi/koskivoimaa/henkilot/voionmaa3.html

että yksi Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen 

perustajajäsenistä ja sen edeltäjän, Suomen työväenpuolueen 

ensimmäinen puheenjohtaja.   
3 Mattila kertoo väitöskirjansa tiivistelmässä, että ”Eduskunnassa 

lakiesitykseen ei juurikaan tehty muutoksia ja se hyväksyttiin 

suurella enemmistöllä (144 puolesta, 14 vastaan, tyhjiä 6, poissa 

35) kannatuksen tullessa poikki poliittisen ja sukupuolikentän.”  

http://www.uta.fi/kirjasto/vaitokset/1999/7299.html
4 Aiheesta kirjoitti tosin Aldous Huxley menestysromaaninsa ”Uusi uljas maailma” (engl. ”Brave New World”) vuonna 1932). Toinen samalta alalta ilmestynyt kuuluisa romaani on George Orwellin ”Vuonna 1984” (engl. ”Nineteen eighty-four”, v:lta 1945 – 1949). Parhaisiin dystooppisiin kirjoihin kuuluu mielestäni Karin Boyenin päiväkirjaromaani ”Kallocain. Roman från 2000-talet” vuodelta 1940.  
5 Edellä viitteessä 3 olen maininnut Mattilan väitöskirjan tiivistelmän. Se antaa seikkaperäisen käsityksen tutkimuksesta, ja sitä voi siis suositella.  
6 Tämän merkittävän raittiusliikkeen edustajan elämästä ks. https://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Helenius-Sepp%C3%A4l%C3%A4).  
7 Kautskyn elämästä kerrotaan Wikipediassa osoitteessa https://fi.wikipedia.org/wiki/Karl_Kautsky 
8. Aldous Huxleyn kirja ”Uusi uljas maailma”. Englannikielinen alkuteos ”Brave New World” ilmestyi 1932. 
9 Asiasta löytää tietoa mm. Duodecim-lehden verkkosivult http://www.duodecimlehti.fi/lehti/2007/16/duo96696 
10 http://findikaattori.fi/fi/97 
11Sisällissodan uhrien määrä on yhteensä 30 876, joista valkoisten keskitysleireissä menehtyi 11 652. Vertauskohdaksi voi asettaa Talvisodan, jossa suomalaisia kaatui 25 904 ja venäläisiä 126 875. 
12 Ks. prof. Federleyn esittely Internet-osoitteessa https://fi.wikipedia.org/wiki/Harry_Federley 
13 https://www.paihdelinkki.fi/fi/tietopankki/tietoiskut/alkoholi/alkoholiriippuvuuden-perinnollisyys

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit mielihyvin kommentoida blogejani. Du kan gärna lämna kommentarer på mina bloggar. You are welcome to comment on my blogs. Bonvolu, skribu notojn pri miaj blogoj.