23.8.13

Dosa

Ordet "dosa" har en alldeles särskild plats i mitt liv. Jag förknippar det med min första tid i Sverige 1980. Jag hade flyttat från Helsingfors till Örebro, då jag hade fått vikariat som finsklärare på högskolan där, och redan andra dagen tog jag fram cykeln som hade följt mig i flyttlasset och trampade till högskolan för att fixa det praktiska med kursen. Bla. skulle jag kopiera stenciler. "Då behöver du en dosa," instruerade expeditionens unga sekreterare. "Dosa," undrade jag. Hon hade ett litet föremål i handen, ungefär som en tändsticksask av plast, och hon räckte den åt mig: "Det här är en dosa." Vi gick tillsammans till kopiatorn och hon visade för mig, hur man stoppar in dosan i ett fack i maskinen och får den att komma igång.
         Det är sant att jag hade läst svenska i ett läroverk i Helsingfors men i de texter som jag och mina olycksbröder hade stavat oss igenom under de sju år som vedermödorna med svenska varade hade jag inte stött på ordet "dosa". Detta kan tyckas märkligt. Däremot hade jag lärt mig andra nyttiga ord och uttryck. Tex. kunde jag berätta på flytande svenska att jag tänkte åka iväg till ett ställe långt borta. Det hette "Jag ärnar att avlägsna mig till ett avsides ställe". De läroböcker i svenska som vi hade vimlade av sådana fräscha fraser. Men inte "dosa": den lyste med sin frånvaro.
         Min svenska kollega upplyste mig många år senare när jag hade berättat min dosa-historia om att ordets grundbetydelse är 'behållare'. Det kommer förmodligen från lågtyska. I grekiska finns ordet "dooro" 'gåva' som kanske har en anknytning till "dosa". Man ska inte heller bortse från "dos" i betydelsen 'portion'. Kollegan sa nämligen att för honom är "dosa" anknuten till "matdosa", alltså den dagliga matportion, som hans far tog med sig i sin matlåda till jobbet. Där värmde man arbetarnas matdosor i ett skåp för dåförtiden hade man ju inte mikrovågsugnar.

    "Dosa" används som huvudord i väldigt många sammansättningar som "fjäderdosa, snusdosa, frödosa, matdosa, konfektdosa, nåldosa" osv. (Här kan du klicka dig till ett ställe där du kan söka exempel på olika dosor och tiotusentals andra ord.) Då språkvårdarna ville ha engelskans ”pocket calculator” översatt till ren svenska fick den heta ”räknedosa”. I finska och många andra språk har man däremot översatt engelskans term ordagrant: "tasku + laskin" 'ficka + räknare'. 
       ”Dosa” förekommer också i Helsingfors (finska) slang (stadin slangi) - det var den språkvarietet som jag under mina tonår använde med kompisarna. Att jag inte gjorde koppling mellan slangets ”dosa” och svenskans ”dosa” berodde dels på uttalet. I "stadin slangi" uttalas ordet med kort /å/ och kort /s/, alltså "DÅsa". Ordet betyder ”buss” vilket också skymde förhållandet mellan "dosa" i de berörda språkvarieteterna. Att ordet har fått en sådan överförd betydelse i helsingforsslang förefaller ganska naturligt: framförallt i rusningstider liknar stadens bussar ”lådor” där resenärerna packas ihop som sardiner i en konservburk. 
         I mina unga år var det väldigt populärt att lifta, och vi som liftade hade ett rimmande motto: 
Kun liftata vain osaan
niin pääsen autoon, dosaan
(Ungefär: Då jag bara kan lifta, stannar vilken bil eller buss som helst)

Vi liftare är olika precis som alla människor
         Efter min uppliftande ungdom fick jag veta att "buss" inte längre heter "dosa" på helsingforsslang utan "dösä" eller "dösa" (slangord saknar ibland vokalharmoni som annars gäller i finska, om detta fenomen, se här). Vad jag förstått är liftning inte längre så populär sysselsättning bland ungdomarna som förr. Eller åtminstone verkar glansdagarna för den rimmande liftningen vara passé. Times they are achanging. Moderna ungdomar tar och kör mammas eller pappas bil istället.

Post scriptum
Berättelsen om "dosa" lever vidare i större och mindre doser. Här kommer ett viktigt tillägg: efter att blivit informerad om mitt förhållande till "dosa" utbriste min kära hustru: "Sä olet unohtanut toosan." Sant: jag hade glömt att nämna "toosa" (långt /å/, kort /s/). Det är helt klart att "toosa" är besläktat med "dosa". Ett exempel ur den finska verkligheten: Min svärfar råkade ibland ha radion eller teven på för hög volym och då ropade min kära svärmor: "Panisit sä sen toosan vähän pienemmälle" (Kan du vara så snäll å sänka lite "toosas" volym). Klart han lydde ordern, min snälle svärfar. I ordboken Urbaani sanakirja (Urban ordbok) kan man läsa - om man kan finska - om "toosas" olika betydelser i det moderna finska talspråket. Ordet kan syfta på 'dålig radio/teve' eller 'kärl, behållare, dosa (!)'. Tästä pääset sanakirjan sivuille (Härifrån kommer-du-fram ordbokens sidor-på.) Nu stänger jag datordosan och önskar alla mina läsare upplyftande stunder med mina bloggar.

 

20.8.13

Jan Palach. Läsnä. Presente





Jan Palach 1948 – 1969

Ne jotka rakastavat vapautta
Ne jotka vihaavat sortoa
Ne jotka tahtovat että me kaikki
eläisimme
ilman pelkoa, toisiamme arvostaen,
yhteisyyttä tuntien.
Tänä päivänä ajattelen teitä
kun 45 vuotta on kulunut
Prahan miehityksestä,
yrityksestä murskata
ihmiskasvoinen sosialismi.
Mieleni on surullinen,
koska monet teistä
saivat  maksaa niin kalliin hinnan,
mutta mieleni valtaa myös ilo,
sillä yön jälkeen on aina aamu.

Nic ntrvá věčně
Nenio daúras eterne
Mikään ei jatku ikuisesti
Nothing goes on forever

La lotta continua 

Those who love freedom,
those who hate oppression,
those who want that we all
should live
without fear, respecting each other,
feeling solidarity.
Today I think of you
when 45 years have gone
since the occupation of Prague
since the attempt to crush
Socialism with a human face.
I think of you with sorrow in my heart
because many of you
paid so dear a price,
and joy in my heart
because after night there will always be morning.




























10.8.13

Laurin-kisat


Tänään, elokuun kymmenentenä on Laurin nimipäivä. Onnittelen sen takia elossa olevia sukulaisiani kuten poikaani, appeani ja kahta veljenpoikaani sekä muistelen edesmenneitä sukulaisiani, joista läheisimpiä ovat isäni ja vanhin veljeni. Wikipediasta voimme lukea, että ”Lauri on suomalainen muoto latinan nimestä Laurentius, "laakerinlehdillä seppelöity"”. Nimi juontuu Pyhästä Laurentiuksesta, joka kärsi marttyyrikuoleman Rooman keisarin Valerianuksen vainoissa juuri tänä päivänä vuonna 258. 

 

        Muisteluni liittyy tässä Lauri-veljeeni, joka kuoli vuonna 1955. Kerron vuosittaisesta urheilutapahtumasta Laurin-kisoista, jotka järjestimme hänen muistokseen elokuun kymmenentenä. Taustaksi on hyvä tietää, että emme eläneet silloin kaupungissa vaan maalla. Vietimme siellä pitkää kolmen kuukauden kesälomaa. Meitä oli kuusi sisarusta, joista vanhin oli tuolloin 50-luvun lopussa jo murrosiän jälkipuoliskolla ja nuorimmat, kaksoset, parhaassa leikki-iässä olevia lapsosia. Asuimme huvilassa keskellä metsää, lähellä melko isoa lampea ja kahta heinäpeltoa.

        Kisojen järjestämisessä oli monta vaihetta. Niistä oli ilmoitettava naapurille, jossa kesäänsä vietti toinen helsinkiläisperhe. Heitä oli vanhemmat ja neljä lasta, joista tosin pienin vasta vauvaikäinen. Aikuiset antoivat meidän lasten puuhailla kisojen järjestämisessä mielemme mukaan, heidän osuutensa jäi siihen, että isäni toimi tapahtuman kisatuomarina.

        Kisojen juliste oli värikkäillä liitukynillä aikaansaatu aa-nelonen, täynnä tekstiä siitä, missä lajeissa kilpailtiin ja ketkä olivat osallistujia. Hyppylajeja edustivat pituus- ja korkeushyppy. Juoksulajeja oli ensiksi vain yksi, noin viidenkymmenen metrin juoksu lammen rantaa kiertävällä hiekkatiellä. Myöhemmin, iän karttuessa, järjestettiin lammen ympärijuoksu, joka tosin oli hivenen hankala matka, sillä ranta oli paikoitellen aika rytöinen. Lisäksi työnnettiin tietenkin kuulaa, joka oli pyöreä sopivan painoinen kivi.

        Kaikki suoritukset kirjattiin hyvin tarkkaan. Silloin tällöin syttyneissä, mittaustuloksia ja ajanottoa koskeneissa kiistoissa isäni tuomarinääntä kuunneltiin ja toteltiin, minkä ansiosta kisat eivät koskaan muuttaneet luonnettaan paini- tai nyrkkeilytapahtumaksi. Ikähyvitykset olivat tärkeitä, mutta niiden soveltaminen oli välillä hivenen kimuraista. Minä en pärjännyt juoksussa ikätoverilleni naapurin Penalle enkä muutamaa vuotta vanhemmalle Ilkka-veljellenikään. Korkeushypyssä isosiskoni onnistui saksaustyylillä ylittämään metrin ennen minua, ja se kismitti minua niin, että puhuin siitä siskolleni vielä 50 vuotta myöhemminkin, kun täytin 60 vuotta.

        Elettiin 50- ja 60-luvun taitevuosia, ja Suomen suurimpia urheilutähtiä olivat pikajuoksija Voitto Hellstén ja seiväshyppääjä, Belgradin EM-kisoissa 1962 kultaa voittanut Pentti Nikula. Yritimme hypätä seivästä Laurin kisoissakin, mutta tytöt eivät tainneet olla siinä mukana. Muuna aikana seiväshypystä tuli meille niin iso harrastus, että isänikin innostui siitä. Tosin keppi, jota hän käytti hypätessään, meni poikki, ja hän joutui lääkäriin, joka laittoi käden kipsiin olkapäätä myöten.

        Laurin kisat teettivät paljon työtä, sillä osanottajat ja heidän seuralaisensa piti myös ruokkia. En muista, mikä Laurin päivän menyy oli, se varmaan vaihteli eri vuosina, mutta siitä olen varma, että kenenkään ei tarvinnut lähteä kisoista vatsa kurnien.

        Laurin kisat olivat ennen muuta yhdessäoloa, mitään suurta urheilun harrastamista ne eivät meissä virittäneet. Meistä ei tullut uutta Pentti Nikulaa, emmekä me seuranneet myöskään Voitto Hellsténin jalanjälkiä. Mutta vaikka urheiluinnostuksemme olikin verraten laimeata, nimemme säilyvät silti Laurin kisojen historiassa, mm. niissä kilpailutuloksissa, jotka julkaistiin seuraavana päivänä tehdyssä värikkäässä tulosjulisteessa.

        Ajattelen Laurin-kisoja lämpimin mielin. Häviöt eivät enää kirvele. Vuosien mentyä siilautuu päällimäisenä esiin ”de vackra minnena blott” (vain kauniit muistot), kuten äidilläni oli tapana sanoa suomenkielisen juttelun lomassa. Oli tärkeätä vaalia Lauri-veljen muistoa yhdessä toimien, vaikka kaikki ei tietenkään mennyt kuin ruusuilla tanssien. Ei tietenkään. Tämähän on elämää.


8.8.13

長崎市, Nagasaki-shi 9.8.1945

Он безбожник, инженер твой, И какую силу взял!
Li estas sendia, cia inĝeniero, sed kian forton li prenis!
Hän on jumalaton, insinöörisi, mutta mikä voima hänellä onkaan!

  Pasternak / Goethe (*)


We shall never forget the horrors of the Second World War
Ni neniam forgesos la teruraĵojn de la dua mondmilito

Emme unohda koskaan toisen maailmansodan kauhuja 

(*) Ref./Viite: 
Krystyna Pomorska. Themes and Variations in Pasternak’s Poetics. The Peter Ridder Press. Leuven. 1975. S. 89.

2.8.13

Спасибо за финский язык - Kiitos suomen kielestä!

Elokuun ensimmäinen 1863 oli tärkeä päivä, mistä minua muistutti YLE:n  jännä ohjelma, novosti na russkom jazyke, venäjänkieliset uutiset. Aiheesta en kuullut halaistua sanaa suomenkielisissä uutisissa ja oletan, että siitä ei mainittu mitään myöskään ruotsinkielisellä puolella. Tämä asetelma heijastaa sitä tosiasiallista tilannetta, joka vallitsi 150 vuotta sitten: suomen kieli oli ja on tärkeä venäläisille. Silloin poliittisista syistä: Suomen suuriruhtinaskunnasta haluttiin tehdä näyteikkuna siitä, miten valtavan Venäjänmaan suuri tsaari suhtautuu alueittensa kieliin ja kulttuureihin. Nykyään suomi on tärkeä venäläisille mm. siksi, että Suomen kolmanneksi isoin kieliryhmä on suomenvenäläiset. 


Venäjän tsaarin Aleksanteri II:n armollisella tuella ja J.V. Snellmanin johtamien fennomaanien tarmokkaalla toiminnalla suomesta saatiin suuriruhtinaskunnassamme virallinen kieli. On huomattava, että suomesta ei tullut asetuksen jälkeen ruotsin kanssa tasavertainen kieli, sillä suomeksi saatiin asetuksen nojalla hoitaa julkisia asioita vain sikäli, kuin ne nimenomaan koskivat suomenkielistä väestöä. Maan virallisena pääkielenä pysyi edelleen ruotsi.

Kраткое пояснение
Швеция и Финляндия были одной страной более 600 лет, прибл. от  1200 года до «Финской войны» 1808-1809 гг. Финский не имел официального статуса в течение этого времени, хотя и был основным языком в восточной части Швеции, т.е. на территории, которую мы теперь называем Финляндия. Россия выиграла Финскую войну. Финляндия получила статус «Великого княжества Финляндского» под властью русского царя. 

В Великом княжестве Финляндском большинство говорило на финском языке, и группа образованных финнов хотела повысить статус языка. Йохан Вилхелм Снеллман был наиболее важным человеком в этой группе, которая называлась «фенноманы» ("борцы за финский язык"). Царь Александр II считал, что статус финского слишком низок. Он сочувствовал идеям фенноманов. Он понимал: если поднять статус языка, финны будут ещё более преданными подданными. Фенноманы и особенно Снеллман поддержали его. И первого августа в 1863 году царь издал указ о языке. Это постановление подняло статус финского языка. Теперь финны могли использовать свой язык в общественных делах вместо шведского языка.

Финляндия в настоящее время является страной с двумя официальными языками - финским и шведским. Люди, которые говорят на шведском как родном языке, образуют меньшинство - около 6% от населения в 5,4 мил. человек. Русские также образуют довольно большое меньшинство в Финляндии, прибл. 60 000 человек. И я написал этот пост, так как случайно услышал об этом важном деле первого августа в новостях на русском языке финляндского радиовещания.

Olen hyvin iloinen siitä, että suomen kielen asema kohentui 150 vuotta sitten. Työ suomen kielen puolesta on siitämisin jatkunut ja  jatkuu sitkeästi edelleen. Siihen kuuluu mm. se, että suomen kielestä on tullut virallinen vähemmistökieli Ruotsissa. Sitä edustaa myös se, että noin 50 Ruotsin kuntaa on liittynyt suomenkieliseen hallintoalueeseen. Tästä voitte lukea lisää tuosta ruotsinsuomalaisille tärkeästä asiasta. Keisarillinen 150-vuotias asetus on katsottavissa tässä osoitteessa

Sain edellä esittämääni asiaan palautetta Virosta. Tuttavani vuosikymmenten takaa kirjoittaa:  
Väga tähelepanuväärne sündmus! Palju õnne ja aitäh, et seda meeles pead ja kõigile meelde tuletad!
(Todella huomionarvoinen tapahtuma! Paljon onnea ja kiitos, että pidät sen mielessä ja muistutat siitä kaikkia!)
Virolaiset jos ketkä ymmärtävät edellä esittämäni asian merkityksen. Olen hyvin iloinen, että suomen kielestä puhuessani voin viitata sekä venäläisten myönteiseen osuuteen kielemme käytön kehityksessä että virolaisiin, joiden kiintymys omaan kieleensä on aina innoittanut minua, suomenharrastajaa.

Olemme kiinteästi mukana globaalissa vuorovaikutuksessa, mutta emme saa unohtaa paikkaa, jossa elämme.Tästä puhutaan "glokalisaationa". Kaikkien kielten vaaliminen riippumatta niiden puhujien määrästä on glokaalista ajattelua.



Tässä vastaväite käsilläolevaan blogiin, johon täytyy suhtautua vakavasti; poimin tämän tiiviisti muotoillun tekstin suomenruotsalaisesta Astra Nova-kausikkaasta:

"De som förhärligar det ryska väldet i Finland fram om Svea rikets kan inte förneka den tid av ofärd och förryskning som sporrade fosterlandsvänner i Finland till aktivt motstånd mot den rigorösa regimen. Olika manifest mot Finlands autonomi utgavs, bl.a. språkmanifestet, enligt vilket ryskan skulle bli obligatorisk i alla landets skolor och 1901 års värnpliktslag, som innebar nedläggning av Finlands egen armé. Föreningsfriheten skars ned liksom också yttrandefriheten."




Tuohon voi tietenkin vastata eri tavoin. Jos asiaa tarkastelee Venäjän kannalta, kyse oli Suomen liittämisestä tiiviimmin osaksi valtakuntaa. Tässä Heikki Ylikankaan aiheeseen liittyvä kannanotto (lähde: http://personal.inet.fi/koti/kkoskela/ylikang.htm):

... Miksi Suomi sitten sai autonomian? Perinteinen vastaus on ollut, että Aleksanteri I oli liberalismin ja valistuksen lumoissa, mutta vanhemmiten ärsyyntyi. Nikolai I puolestaan oli taantumuksellinen. Toinen vastaus on ollut se, että autonomian avulla Suomi haluttiin erottaa Ruotsista. Pääkaupunkikin siirrettiin Helsinkiin. Taustalla olivat myös sotilaalliset syyt: keisari arveli joutuvansa sotaan Napoleonia vastaan ja että tällä tavoin Suomi saatiin lojaaliksi Venäjälle. 

Olisiko Venäjällä ollut sitten muita vaihtoehtoja kuin autonomia Suomen hallitsemiseksi? Sellaisia ei olisi ollut, koska tällöin Suomi olisi pitänyt alistaa Venäjän keskushallinnon alaisuuteen ja se oli mahdotonta, koska Venäjällä ei ollut toimivaa keskushallintoa. (Esimerkiksi Aleksanteri II kehui, kuinka helppoa Suomen hallitseminen oli.) Venäjä toimi samalla tavoin kaikkien valloitusmaiden kanssa. Se jätti lait voimaan, sijoitti sotaväkeä ja asetti kenraalikuvernöörin. 

Miksi sitten sortokausi alkoi? Yhtenä selityksenä on ollut Saksan keisarikunnan synty ja vahvistuminen. Se aiheutti Venäjällä panslavismia. Sortokausi alkoi kuitenkin vasta vuodesta 1890 (postimanifesti), aikajana tulee liian pitkälliseksi ollakseen selittävä. Välittömän syyn täytyy olla 1880-luvulla.
Aleksanteri III aikana Venäjä muodosti periaatteessa länsimaisen oikeusvaltion. Sen rikoslaki oli Preussista ja siviililainsäädäntö Ranskasta. Sillä oli tehokas keskushallinto. Tämän jälkeen oli edellytykset Suomen hallitsemiseksi.

Suomen sodan aikana talonpojat suhtautuivat erityisen kielteisesti Venäjään, mutta Etelä-Suomen säätyläiset suopeammin. Eliitti katsoi, ettei Ruotsi pysty Suomea puolustamaan ja että Venäjän valta tarjoaa virkakärriääriä ja taloudellisia etuja. [Vrt. Eu nyt ?] Toiveet Venäjän suopeudesta toteutuivatkin hyvin vuosisadan loppuun asti ja pelot huonosti, esimerkiksi talonpojat vapautuivat ruoturasituksista. Autonomian lopussa syntyi ongelmia, ja eliitti alkoi vastustaa Venäjän pyrkimyksiä (koska asema hallinnossa laski). Talonpoikaisto oli myöntyväisempi. 

Autonomian ensi puolisko 1809-1863 hallittiin ilman valtiopäiviä, virkavaltion kautta. Aika oli virkamiehille "paratiisi". Palkat olivat korkeat, lisäpalkkiot tuntuvat, eläkkeet hyvät (näin ei ollut Ruotsissa). Virkamiehillä oli huomattavat sosiaaliedut, status korkea ja työmäärä vähäinen...