28.2.09

Kalevala-dagen

Kalevala är Finlands nationalepos. Eposet baseras på de anteckningar som Elias Lönnrot gjorde under sina sammanlagt elva resor i Finland och i Fjärrkarelen på 1830- och 1840-talen. Vi firar Kalevala och den finska kulturen den 28 februari då det var på den dagen 1835 som Lönnrot undertecknade förordet till den första upplagan av Kalevala. Med hjälp av senare fynd omredigerade han eposet till en ny upplaga 1849 som omfattar 22 795 åttastaviga versrader fördelade på 50 sånger.

Kalevalas stora hjältar är trollkarlen "den gamle, vise Väinämöinen", Ilmarinen som smitt himlavalvet och Lemminkäinen, eposets Don Juan. Bland kvinnofolket möter vi först Vattnets mor, som föder Väinämöinen, och Louhi, den elaka härskarinnan av Pohjola (Norden), Kalevala-folkets ärkerival. Louhi har en vacker dotter, Aino, som bl.a. Ilmarinen friar till. Som lösen för dottern smider Ilmarinen Sampo, ett rikedomsbringande föremål åt Pohjola. Tiden går, Sampo ger välstånd åt Pohjola, och Kalevala-folket blir avundsjukt. De seglar till Pohjola och lyckas stjäla tillbaka det. Men Louhi förföljer dem och i striden går Sampo sönder i havet.

Kalevala höjde finnarnas självkänsla under 1800-talet, eposet bevisade att det finns fantastisk diktning på detta språk, finskan, utan högkulturella traditioner. Kalevala inspirerade allt och alla, från Sampo-etiketten på tändsticksaskar till isbrytaren Sampo, för att inte tala om de många Kalevala-motiven inom olika konstarter. År 2003 sattes Kalevala upp på Stockholms stadsteater. Den har översatts till 60 språk, först av alla till svenska redan 1841. Jag är synnerligen glad över att den allra nyaste översättningen till svenska av Lars och Mats Huldén är väldigt lyckad.

Kalevala blev tvångsläsning för alla finska skolbarn. För att underlätta läsningen för dem förkortades Kalevala till Lilla Kalevala. Numera finns eposet även i serieform.

Kalevala slutar med att Väinämöinen stegar åt sidan för Marjatta (Maria) och dennas pojke (Jesus). Det finns inte längre plats åt den gamle vise och hans spel på kantele. Han lämnar kantelen och ger sig iväg men "Kantelen blev kvar i Finland, Suomis folk fick strängaspelet, till en outsinlig glädje, vackra sånger att bevara".

22.2.09

En finnes dröm

Jag brukar allt emellanåt surfa på Internet. Häromdagen råkade jag komma på en sajt på finska där man hade räknat upp alla de förmåner som finlanssvenskarna har fått och får bl.a. i fråga om utbildning och samhällsservice. Detta underförstått att det skett på den finskspråkiga majoritetens bekostnad. De finsktalande som har hållit och håller på svenskans ställning som ett med finskan jämbördigt språk i Finland – däribland jag själv – kallas på denna sajt för "ruskeakieliset", dvs. människor som slickat skit på tungan.

Sedan tittade jag på Uutiset, den finska nyhetssändning som vi har i Sveriges television. Det handlade bl.a. om kommunalval i en finländsk kommun där majoriteten är svensktalande. Enligt rapporten röstar man efter språktillhörighet och inte efter sakfrågor i denna kommun.

Och när det gäller andra konstiga företeelser som berör användning av finska och svenska, har jag hört att på ett åländskt dagis får man inte sjunga på finska. "Jänis istui maassa torkkuen" är alltså förbjudet för åländska barn. Ogrundad hörsägen? Jag hoppas det.

Varför tar jag nu upp allt detta? Jo. Det svider mig att märka att det fortfarande pyr motsättningar mellan de två största språkgrupperna i Finland. Man slösar bort en oerhörd tillgång då man inte bejakar den andra gruppens språk och tvåspråkighet i allmänhet. Tvåspråkigheten är en gyllene väg mot flerspråkighet, det har jag sett hos mina egna barn som är trespråkiga i finska, svenska och engelska. Tänk om alla de tiotusentals finländare som under 60- och 70-talet flyttade till Sverige, hade kunnat svenska! Man hade kommit fortare in i samhället och undvikit mycket lidande i form av utanförskap, psykisk och social stress och misär.

Tänk om jag kunde säga till mina vänner och bekanta på olika håll i världen och verkligen mena det: Finland är världsetta inte bara när det gäller skola och utbildning, ekonomisk effektivitet och ärlighet inom näringslivet utan också när det gäller kulturell och språklig tolerans. Där läser alla barn inte bara sitt förstaspråk, finska eller svenska, utan minst två språk till, nämligen engelska och svenska, Nordens lingua franca.

15.2.09

Stora Enso - historian raiskaaja

Olin Svärdsjössä muutama päivä sitten. Kylä sijaitsee parin peninkulman päässä Falunista. Osallistuin siellä illanviettoon, jonka aiheena olivat metsäsuomalaiset. Illan pääesiintyjä oli kansanheimon historiaan tarkoin perehtynyt tohtori Maud Wedin. Kuulijakunta oli minua lukuun ottamatta asianharrastajia, mikä ilmeni mm. heidän tekemistään kysymyksistä. Viihdyin tuossa seurassa: ihmiset olivat niin innostuneita aiheestaan, että innostus tarttui minuunkin.

Savolaiset ovat historiansa aikana kunnostautuneet monessa asiassa, kuten kaskiviljelijöinä. Heidän kaskeamalla tapahtunut rukiinviljelynsä oli aikanaan niin tuottoisaa, että se löi moninkertaisesti laudalta naapureiden peltoviljelyn. Kaskeamisen asiantuntijoina savolaiset levittäytyivät Ruotsin Itämaassa eli nykyisessä Suomessa erämaiden poikki aina Pohjanlahdelle saakka, mistä muistona on Pohjanmaan ns. savolaismurteiden kiila, joka työntyy Evijärvelle eli melkein Pohjanlahteen saakka.

Ruotsin kruunu halusi saattaa riikin laajat erämaat asutuksen piiriin, ja niinpä Kustaa Vaasa, joka toimi Ruotsin kuninkaana 1523-1560, yritti houkutella talonpoikia raivaamaan valtakunnan läntisen puolen erämaita. He olisivat päässeet maksamasta veroja kuudesta viiteentoista vuoden ajan, jos olisivat ryhtyneet uudisraivaajiksi. Peltoviljelyyn tottuneet talonpojat eivät napanneet houkutinta, mutta monet savolaiset perheet tarttuivat tilaisuuteen ja siirtyivät sankoin joukoin Savosta, Rautalammen suurpitäjästä ja Ruovedeltä valtakunnan läntiseen osaan, nykyiseen Ruotsiin.

Savolaisten asutus alkoi levitä 1500-luvun lopulla ja 1600-luvulla vaihe vaiheelta rannikon tuntumasta Gästriklannista yhä lännemmäksi Taalainmaahan ja Värmlantiin. Maud Wedin kuvasi tarkoin, miten tehokas ja tuottoisa savolaisten huuhta-viljely oli. Suuret sadot olivat menetelmän etuja, haittapuolia taas se, että kaskeamiseen tarvittiin aina vain laajempia aloja.

Metsäsuomalaiset ovat osa Ruotsin historiaa, ja luulisi, että Ruotsi kulttuuria arvostavana maana vaalisi tätäkin osaa menneisyydestään. Tuntuu kuitenkin siltä, että virallisen Ruotsin suhtautuminen metsäsuomalaisiin on ynseä. Maud Wedin kertoi minulle, että tutkimukseen ei ole herunut rahoitusta, vaan toiminta on edellä mainitsemieni innokkaiden asianharrastajien ilmaisten työpanosten varassa. Onneksi sentään metsäsuomalaisten historian harrastajat ovat organisoituneet FINNSAM-yhteisön ympärille: tutkimusta tehdään koordinoidusti, tapaamisia ja konferensseja on säännöllisesti; FINNSAM:lla on myös julkaisutoimintaa. Ensi syksynä Maud Wedin pitää Mälarinlaakson korkeakoulussa metsäsuomalaisia käsittelevän etäopetuskurssin, mikä tietenkin on hyvin ilahduttavaa.

Palattuani kotiin Göteborgiin metsäsuomalaishuumassa - Taalainmaan ihmiset tekivät minuun voimakkaan vaikutuksen - avasin tieturin ja luin Ruotsin Sisu-radion nettisivuilta tämän Finnstigen-ulkoilmamuseota koskevan uutisen:

"Finnstigenin metsät kohta hakattu
13.2.2009

Finnstigenin ulkoilmamuseota Hälleforsin Bergsjössä piirittää kohta suojaavien kuusten sijaan avohakkuu. Stora Enso kaataa monista vetoomuksista huolimatta kuuset metsäsuomalaisuudelle omistetun ulkoilmamuseon alueelta.

Bergvik Skog omistaa 1,9 miljoonaa hehtaaria entisiä Korsnäsin ja Stora Enson metsiä. Stora Ensolla on hakkuuoikeus muun muassa Finnstigenin viiden hehtaarin alueeseen. Monet vetoomukset eivät auttaneet metsän säilyttämiseksi ja kun rahaa metsän ostamiseksi ei löytynyt, metsäkoneet päästettiin myllertämään alueelle."

Sydäntä raastaa. Tekisipä mieleni... en sano mitä, etteivät nosta syytettä.

13.2.09

Helmikuun 12:nnen suuruuksia

Isoisäni Väinö Voionmaa (VV), Abraham Lincoln (Abe) ja Charles Darwin (Charlie) syntyivät samana päivänä, jos kohta eri vuosina. VV eli 1869-1947, Abe 1809-1865 ja Charlie 1809-1882; heidän tiensä eivät ristenneet, Charlie ei siis matkustanut Jyväskylään tapaamaan VV:tä, eikä VV tehnyt visiittiä Englannin Kentissä sijaitsevaan Down Houseen, jossa Charlie eleli.

VV:stä olen kirjoittanut jo yhdessä pilkkeessäni ("Väinö Voionmaan muisteluu" 26.10.2008). Dagens Nyheterissä oli eilen juttu Abesta, ja siinä kerrottiin, että yhdestäkään toisesta USA:n presidentistä ei ole kirjoitettu yhtä paljon. Kriittisiäkin arviointeja hänen toiminnastaan on, mutta yleisesti puhuen Abe on enemmän tai vähemmän arvostelun yläpuolella. Hänet on korotettu liki pyhimyksen asemaan Atlantin takaisessa demokratiassa. Hän istuu valkomarmorisena patsaana Memorial-muistorakennuksessan Washington D.C:ssä. Tietenkin hänestä on patsaita muuallakin; sen lisäksi hän on esiintynyt vitosen US-dollarissakin ja siis kiertänyt ja kulunut usa-laisten käsissä vuosikymmenestä toiseen.

Charliea ei näinä päivinä pääse pakoon missään. Ja ajattelin tässä hänen kunniakseen lainata itseäni. Kiistelin jokin aika sitten nimittäin raamatun ja Darwinin kertomusten todenperäisyydestä Göteborgs Postenin palstoilla.

Ikävä kyllä minulla ei ole käsillä vastapuoleni artikkelia, mutta koetan tehdä hänelle oikeutta tiivistämällä, mitä hän esitti väitteitäni vastaan.

Ensimmäiseen juttuuni sain herätteen siitä, että Hanne Södahl oli ihastuneena kirjoittanut GP:n yleisökirjoituksessaan. miten tarkoituksenmukaiseksi ja hyvintoimivaksi Jumala oli luonut maailman. Hänen mukaansa raamattu ja Darwin eivät oikeastaan ole ristiriidassa keskenään.

Minun vastaukseni Hannelle oli tämä:

Gud i denna värld

Det är vackra ord som Hanne Södahl skriver. Men är allt i minsta detalj så hisnande funktionsdugligt? Våra tänder blir sämre. Vi får allsköns krämpor och sjukdomar ju äldre vi blir. Vi ser och hör allt sämre. Vi har psykiska problem och vi har skapat ett högteknologiskt samhälle som ibland tycks vara för mycket för en enskild liten människa. Och det är delvis därför vi små människor söker tröst. Och det ger religioner för många.

Darwin och naturvetenskaplig forskning därefter hjälper oss att förstå evolutionens gång. Behöver vi Gud för att förstå evolutionen och dess mekanismer? En princip som jag tror är bra när man försöker förklara är att man inte bör anta flera saker än vad som krävs för att förstå ett fenomen. Gud behöver man inte för att förklara evolutionen. Hans/Hennes/Dess existens eller icke-existens är ett onödigt antagande, den gör varken till eller från.

Kaarlo Voionmaa

Ulf Lewin replikoi Hannen puolesta minua vastaan GP:ssä. Ulfin mielestä ajattelin väärin, sillä aivan niin kuin kirjalla on tekijänsä, maailmalla on luojansa. Darwinin ja hänen jälkeensä tulleiden luonnontieteilijöiden tutkimus kertoo kyllä todenperäisesti mm. lajien synnyn ja kehityksen, mutta ei sitä, miksi kaikki alkoi. Käynnistäjäksi tarvitaan joku, ja se joku on kaiken luoja, Jumala. Ulfin ajatuksiin annoin tämän vastauksen, jota GP ei julkaissut:

Jorden är inte platt

Ulf Lewins replik hade titeln "Var och en har sin bild av Gud" och UL fortsatte i bildspråkets anda genom att ge oss den "sanna" bilden av Gud som författare och om evolution som bok. Låt oss leka med bilden: Om Gud är författare, kan vi undra, vilka hennes/hans föräldrar var eller handlade det om en självfödelse? Denna fråga är lika konstig som ULs jämförelse.

Det finns troende naturvetare som t.ex. den katolske vetenskapsmannen Kenneth R. Miller. Han säger sig tro på "Darwins Gud" i boken "Finding Darwin's God". Ett citat i slutet av boken är intressant. I Millers boks citat står att "Skaparen blåste in livets olika krafter i några livsformer eller bara en". I den upplaga jag har av Darwins The Origin of Species står det ingenting om Skaparen. (På samma sätt i bokens nätupplaga http://www.toarchive.org/faqs/origin/chapter14.html.) Miller förefaller att utan att vara medveten om det ha skjutit in Skaparen i Darwins text. Detta är förståeligt: vi vill så gärna behålla de föreställningar och det bildspråk som vi har växt upp med.

Vi använder oss flitigt av bilder; språket är fullt av alla sorts liknelser som t.ex. "solens uppgång och nedgång". Dessa uttryck leder, om vi tar dem på allvar, till föreställningen att jorden är platt. Språket förvillar oss så lätt. I klarspråk: Gud är inte författare, evolutionen är inte en bok. Jorden är inte platt.

Kaarlo Voionmaa

Pienuutta ja tyhmyyttä on maailmassa paljon, mutta noita kolmea helmikuun kahdennentoista kaveria ajatellessani hellyn sentään ajattelemaan, että suuruuttakin on. Joskus jopa tuntuu kuin Beethoven olisi ollut oikeassa sanoessaan, että tiede ja taide kohottavat ihmisen jumaluuteen. Mutta luoja varjelkoon meitä ihmisistä, jotka kuvittelevat olevansa jumalia.

1.2.09

Säätykiertoa

Lähituttavani, joka taustaltaan on ns. tavallinen maalaispoika, kertoi, miten häntä karvasteli aikanaan, kun hän pyrki yhteen matematiikan tietoja edellyttävään oppilaitokseen niillä heikoilla eväillä, jotka hän oli saanut kotikauppalansa oppikoulun matikan opettajalta. "Mutta paremmin minä selvisin kuin moni pääsykokeisiin osallistunut kaupunkilainen," hän totesi syystäkin hyvin tyytyväisenä. Aivovoima ei ole asuinpaikasta kiinni, lahjakkuutta on muuallakin kuin yhteiskunnan varallisuus- ja julkkuportaiden yläpäässä - ehkä sitä juuri onkin niiden alapäässä, sillä mistäpä semmoinen köyhä ja syrjäinen maa kuin Suomi olisi muualta kyennyt ammentamaan menestymisensä eväät. Yhteiskunnan kaikkien tasojen ja ryhmien tietoa, taitoa ja tarmoa siihen on tarvittu, muuten olisi jääty mäkeen.

Se että kansan ns. syvien rivien lahjakkuusreservit ovat päässeet käyttöön, on vaikuttanut moneen seikkaan lukemattomilla elämänaloilla. Ehkä suomalaisten kuuluisa johtamistapa "management by perkele" on yhteydessä tähän. Kun säätykierto on käynnissä, tapahtuu paljon myös tapakulttuurissa,julkisessa keskustelutyylissä jne.

Tietenkään Suomi ei ole ainoa maa, jossa koulutustason nopea nousu, tuotantoelämän kiivas teknologisoituminen ja yhteiskunnan kaikkinainen modernisoituminen on johtanut siihen, että aiemmat vallasluokat eivät ole kyenneet pitämään entisiä asemiaan. Anand Giridharadas kirjoittaa aiheesta otsikolla "Meritokratia sysää sivuun vanhan eliitin" (Herald Tribune, 30. tammikuu 2009), ja "meritokratia" tarkoittaa tässä arvojärjestystä, joka perustuu ihmisten henkilökohtaisiin meriitteihin kuten koulutukseen ja työelämässä saavutettuun kompetenssiin. Modernit yritykset eivät palkkaa työntekijöitä sen mukaan, mikä heidän sukutaustansa on, vaan sen perusteella, mikä heidän tietotaitonsa taso on ja miten se hyödyttää yritystä.

Intiassa vanha eliitti on väistymässä; AG kuvaa, miten sen jäsenet tunsivat toisensa niin hyvin, että neuvoessaan tietä he käyttivät kiintopisteinä tuttaviensa taloja eivätkä katujen nimiä. "Tunnethan Anjun talon? Käänny siitä vasempaan. Rohanin paikka on siitä oikealla..."

"Quietly but unmistakably, a whole country is changing hands." Valkoisten tai vaaleiden käsien lisäksi ja enenevässä määrin niiden sijaan tietokoneiden näppäimistöjä suuryrityksissä naputtelevat ruskeat kädet, jotka kuuluvat usein erittäin köyhistä oloista tulleille henkilöille. Tietenkin tämä valtaisa sosiaalinen muutos, intialainen säätykierto, kuuluu ja näkyy myös kielessä, ei tosin "perkeleen" viljelynä, vaan hindin sekoittamisena intialaiselta kuulostavaan englannin kieleen. Oxford-aksentti tai sen mukaelma kuuluu menneisyyteen.

Säätykierto on hyvä asia. Enää poika (tai harvoissa tapauksissa tyttö) ei päädy tiettyy ammattiin suvun painostuksesta, vaan nyt ihmiset saavat työpaikan osoittamansa tietotaidon ansiosta ja näyttämänsä tarmon ja aloitekyvyn (lue: kunnianhimon) mukaan. Näin ainakin periaatteessa.

Koulutuksen takaaminen mahdollisimman monelle taustasta ja vanhempien tulotasosta riippumatta on tärkeää. Ilman sitä ei ole taloudellista eikä henkistä kehitystä. Johtaako tässä hahmoteltu muutos uuteen luokkayhteiskuntaan, jossa jako ei tapahdu varallisuuden vaan tietotaitotason mukaan, jää nähtäväksi. Toivon, että yhteiskunta ei koskaan sementoituisi tiettyyn tilaan vaan säilyttäisi aina taloudellisen, sosiaalisen ja henkisen dynaamisuutensa, puhtinsa.

Toivon myös - ja jos tämä toive pistetään humanistisen haihattelun piikkiin niin siitä vain - että vähitellen valtaisi alaa yleismaailmallinen solidaarisuus, ei vain Ihmisoikeuksien julistuksen hengessä vaan myös ekologian hengessä. Olemme Maa-nimisen avaruusaluksen matkustajia, ja kun sen oikein oivallamme, ehkä herkeämme tekemästä kaikenlaista tyhmää ja typerää luonnon pilaamisesta naapureittemme pilkkaamiseen saakka.