3/22/17

Kuulumisia Chilestä

Tässä kaksi Chilen kuvausta. Ensin Pinochetin aikana tehtyjen edistysaskelien suitsutusta Kauppalehden Olli Herralalta 7.8.2008 ja sitten minun juttuni niistä vaikutelmista, jotka sain, kun kävin Santiagossa 22.2. - 8.3.2017. Olen sivuuttanut perhekohtaiset asiat kuten Chilessä asuvan siskoni syntymäpäivän vieton. Oheistan myös mielenkiintoisen ruotsinkielisen artikkelin, joka käsittelee kysymystä, onko nyky-yhteiskunnilla todella varaa rikkaisiinsa. Tekstin voi lukea osoitteesta http://www.sydsvenskan.se/2014-12-11/maria-kuchen-vem-betalar-priset-for-de-rika Minusta on tärkeätä puhua näistä asioista, jotta mahdollinen, varallisuuseroihin liittyvä väkivaltainen liikehdintä ns. vakaissa demokratioissa ei tulisi yllätyksenä. Aihe, kapitalismin tulevaisuus, koskee meitä kaikkia, se on maailmanlaajuinen.
Ensiksi Olli Herrala:
"Vietin kesälomani Chilessä, joka on eteläamerikkalainen versio toimivasta kapitalismista. Niin sanottu taloudellisen vapauden indeksi antaa Chilelle korkeat pisteet, ja se on helppo huomata. Vapaa markkinatalous jyrää, mikäs sen parempaa!
           Tällainen on maa, jonka nykyisyys on rakennettu ekonomisti Milton Friedmanin opeille. Mielenkiintoista on sekin, että vihattu diktaattori Augusto Pinochet avasi ovat Friedmanille. Chilen kansa nauttii nyt eduista, joiden perusta todellakin valettiin Pinochetin diktatuurin vuosina. Chileläisille tarjottiin sosialismia ja kurjuutta 1970-luvun alussa, mutta neuvostomalli kaadettiin kovaotteisesti.
           Tätä poliittista linjaa on tietenkin hyvin, hyvin vaikea hyväksyä, koska Pinochetia pidetään ikävänä oikeistomurhaajana. Vasemmistomurhaajat kelpaavat julkisuudelle yleensä paremmin, heistähän rakennetaan suorastaan myyttejä.
           Pinochetin kehuminen on kuin kiellettyä, mutta sellaisenkin ihmeen koin Santiagossa. Palacio de los Tribunales de Justician edustalla oli mielenosoitus, jossa Salvador Allenden sosialistihallinnon kaatajaa kehuttiin sumeilematta. Tällaisia Pinochet-tarinoita ei muuten löydä Euroopan tai USA:n mediasta.
           Pääkaupunki Santiago de Chilessä on hyvinvointia, jota jopa Suomesta on vaikea löytää. Sijoittaminen on vapaata, omistusoikeudet ovat kunnossa ja lainsäädäntö toimii. Naapurimaista tuttu korruptio on Chilessä vähäistä.    
          Rakentamisessa on käynnissä buumi, joka voi kyllä päättyä itkuun. Mutta sehän on juuri sitä yrittämistä, jota sääntelykankeassa Suomessa ei aina tajuta. Suomessa jopa oikeistoministerit ovat neuvomassa ja kiusaamassa omalla riskillään toimivia yrittäjiä.
           Nobelisti (1976) Friedmanin oppeja toteutetaan Chilessä käytännössä. Maan menneisyys on toki brutaali, mutta kapitalismin ja valinnanvapauden hedelmät ovat jaossa Pinochetin kauden jäljiltä. Sosialisti Michele Bachelet istuu presidenttinä, mutta nainen ei viisaudessaan ole puuttunut vapaaseen markkinatalouteen.
Jopa sosiaaliturva on yksityistetty, ja suomalaisten viranomaisten voisi olla syytä Chilen järjestelmään.
           Chilen menestys perustuu kupariin, molybdeeniin, kalaan, paperiin, turismiin ja viiniin. Fridmanin ajatukset vapaan valinnan siunauksellisuudesta hyväksytään laajasti, koska elintaso on viime vuosina noussut. Älkää ymmärtäkö minua väärin, koska varsinkin Santiagon laitamilla köyhyys on edelleen silmiinpistävää. Ihmiset eivät kuulemani perusteella syytä kapitalismia tai kolonialismia, sillä nehän ovat vain halpoja tekosyitä.
           Presidentti Bachelet pitää toki juhlapuheita sosiaalisesta tasa-arvosta ja tuloerojen pienentämisestä, mutta käytännössä ihmisille annetaan vapaus yrittää ja vaurastua. Kun kysyin asiaa paikallisilta, vain harvoilla oli elämässään valittamista. Taloni ahkera ovimies sanoi, että rahaa riittää säästöönkin.
           Friedmanilainen matala verotus, vähäinen sääntely ja julkisen vallan minimointi ovat tuottaneet Chilessä hyviä tuloksia. Komentotaloudesta on enää vähän merkkejä, ja sen aistii yritteliäässä ilmapiirissä. Chile vetää jatkuvasti työväkeä Boliviasta, Perusta ja Paraguaysta. Turistitkin ovat löytäneet 18 miljoonan asukkaan maan; Chile houkuttelee tänä vuonna noin viisi miljoonaa turistia.
           Halvat hinnat ja kohtuullisen alhainen inflaatio ovat nekin Chilen hyviä puolia. Yritysvero on vain 17 prosenttia, ja julkinen kulutus on hallinnassa. Vaikuttaa siltä, että kansalaiset epäilevät julkisen vallan väliintuloa. Väki on siinä mielessä amerikkalaista, että viranomaisten epäileminen on kuin geneettinen ominaisuus.
           Minusta Chilen vapaan talouden menestys on hyvä muistaa näinä aikoina. USA:ssa julkisen vallan rooli on huomattavassa nousussa, eikä Barack Obaman linjasta voi seurata mitään hyvää. Milton Friedmania, Ronald Reagania ja ehkä Margaret Thatcheriakin tulee vielä ikävä."

Ja sitten minun lyhyehkö matkakuvaus.
Chilen-reissu on takana. Kävin siellä poikani Illimarin kanssa. Sisarusteni kanssa juhlimme siellä asuvaa siskoani, joka täytti 70 vuotta. Paljon tuli nähtyä ja koettua vaivaisten kahden viikon aikana. Tuli
-ihailtua sikäläisten ihmisten mahtavaa värien käyttöä sekä museoiden taiteessa että kadunvarsien graffiteissa, '
-kuunneltua Suurta Valtamerta ja sen hyökyjä Valparaisossa,
-tuskastuttua loputtoman ruuhkaisilla kaduilla, metrossa ja busseissa – en muista koskaan nähneeni yhtä paljon BMW- ja Mercedes Benz-autoja, SUV-jeeppejä ym. hienoja meniöitä kuin siellä. Päättelin tästä, että tuloerot ovat suuret Chilessä. Luin jostain, että siellä rikkain kymmenys omistaa n. 40% kaikesta varallisuudesta, mikä ei tietenkään ole maailmanennätys; -juteltua elämäniloisten ihmisten kanssa sekä enemmän tai vähemmän kurjilla kujilla ja niiden ravintolantapaisissa että siistemmissä paikoissa,
-kiivettyä kukkuloille ihailemaan savusumun eli smogin peittämää Santiagoa pyhimyspatsaiden vierestä,
-udeltua mitä mikin asia on mapudunguksi kotiapulaiselta joka taisi tuota Chilen alkuperäisväestön mapuchujen kieltä. Sain sen käsityksen, että mapuchet ovat vähän niin kuin Suomen mustalaiset entisaikaan ja osin nykyäänkin. Santiagon kaupungin pääkirjaston kilvet ja opasteet ovat kahdella kielellä, espanjaksi ja mapudunguksi ilman, että yksikään virkailija osaisi jälkimmäistä kieltä (tai edes englantia). Suomessa kirjastojen opasteita ei ole romaniksi eivätkä kirjastonhoitajat taida osata romanien kieltä (joka on jakaantunut murteisiin). Englantia Suomessa puhutaan. Jopa maan pääministerikin pärjää sillä.
-itkettyä Londres 38-museossa Santiagon keskustassa – museossa on monta huonetta, jotka ovat tyhjiä lukuun ottamatta yhtä huonekalua, metallista heteka-sänkyä ilman patjaa. Siihen johdettiin sähkö, kun ihmisiä Pinochetin valtakaudella kidutettiin. Huoneistossa kuulusteltiin, kidutettiin ja tapettiin kymmeniä, ehkä satoja ihmisiä... Eikä tämä ole ainoa muistutus siitä, minkä varassa Friedmanin ja Chicago-poikien kapitalismi elää meidän maailmassamme. Santiagossa on myös mm. Muistamisen ja ihmisoikeuksien museo, jossa em. Chilen verisen historian vaiheeseen on lisää dokumentteja. Miten se Herrala muotoilikaan:
"Milton Friedmania, Ronald Reagania ja ehkä Margaret Thatcheriakin tulee vielä ikävä."
           En unohda myöskään Pablo Nerudan lemmenpesää Valparaisossa, jossa hän rakasteli leveällä sängyllä suuren, Valtameren suuntaan avautuvan ikkunan äärellä kaiken keräämänsä pikkutavaran (krääsän) keskellä - varsinainen gubbe hänkin; runoili ihan kauniisti mm. rakkaudesta. Hän tunsi sen salat...
           Tuo oli lyhyt selostus, josta jäi pois se, että joka päivä oli hirveän kuuma, 30 - 35 astetta (lämmintä) varjossa. Oli vesipula, lukemani lehdet kertoivat siitä, Siitä kärsi 5 miljoonaa Santiagon asukasta. Meidän rikkaassa kaupunginosassamme Vitacurassa siitä ei nähnyt merkkiäkään: apulaiset ja muut työläiset ruiskuttivat surutta vettä paahteesta kärsiville nurmikoille ja pensaille. Jokin luokkaero pitää nyt sentään veden käytössäkin olla... Uh, si señor..   
Ja lopuksi kapitalistien tukistelua. USA:ssa, yhdessä maailman vaarallisimmista maista jos aseistusta pidetään mittapuuna, kirjoituksen lähdettä, Nick Hanaueria, pidetään pähkähulluna (ks. viimeinen lause):
Maria Kuchen "Vem betalar priset för de rika". Sydsvenskan 11.12.2014.
"Riskkapitalisten Nick Hanauer tillhör de 0,01 procent av USA:s invånare som idag äger elva procent av landets tillgångar. I ett öppet brev till sina ekonomiska likar skriver han: ”Visa mig ett extremt ojämlikt samhälle och jag ska visa dig en polisstat eller ett uppror. Det finns inga undantag.”
           Marknaden, hävdar Hanauer, måste regleras med stoppsignaler och hastighetsbegränsingar på samma sätt som vägnätet. Klyftan mellan underbetalda arbetare och överavlönade chefer kommer annars att spräcka både ekonomin och samhället. I dessa banor tänkte knappast SEB när de nyss dubblade vd:n Annika Falkegrens årsinkomst från 14 till 29 miljoner kronor, eller bonnierföretagen när de gav vd:n Gunilla Herlitz en månadslön på en och en halv miljon – i en krisdrabbad bransch, sägs det, men det är uppenbarligen inte kris för alla.
           Obegränsade tillgångar leder till dyra vanor. Cheferna för Svenska cellulosaaktiebloaget, SCA, far världen runt i företagets egna flygplan, både i tjänsten och när de vill ha lillsemester med hustrun eller jaga dovhjort. Beteendet handlar inte bara om att berika sig och njuta av livet. Det markerar vem som har makten. Varför gör de så där? För att de kan.
           I sin bok belyser Andrew Sayer sambandet mellan klimatkrisen och den extrema rikedomen. Vore det bara SCA-chefen som hade för vana att flyga omkring ensamma i jetplan för ett dussin personer, samtidigt som SCA vill profilera sig som ett miljömedvetet företag, då skulle miljöproblemet som de rika utgör kanske vara försumbart – men de lämnar ett större fotavtryck än så och ingen kan stoppa dem.
           Nyliberalismen innebar att de politiska makthavarna abdikerade, men de ekonomiska makthavarna idag är inte de samhällsbärande entreprenörer som nyliberalismen satte sådan lit till. ”Vi rika har felaktigt intalats, och vi har övertygat oss själva”, skriver Hanauer, ”att vi är de som huvudsakligen skapar jobb. Det är helt enkelt inte sant.”
           I det mänskliga samhällets äldsta konflikt, kampen om makt och medel, påpekar han, har de rika alltid lögnaktigt motiverat sin överordning med att det är för samhällets bästa. Förr ansågs överordningen gudagiven, idag talar man om trickle-down economics. ”Vad är detta för nonsens? Är jag verkligen en så överlägsen människa? Hör jag hemma i centrum av moralens och ekonomins universum? Gör du?”
           Svenska företagschefer skulle kunna fråga sig detsamma men det ser inte ut att hända, och i USA har Hanauer bokstavligen avfärdats som vansinnig."

Kuvahaun tulos haulle pablo neruda
Pablo Neruda (1904 - 1973)
Cuándo de Chile
OH Chile, largo pétalo
de mar y vino y nieve,
ay cuándo
ay cuándo y cuándo
ay cuándo
me encontraré contigo,
enrollarás tu cinta
de espuma blanca y negra en mi cintura,
desencadenaré mi poesía
sobre tu territorio.

No comments:

Post a Comment

Voit mielihyvin kommentoida blogejani. Du kan gärna lämna kommentarer på mina bloggar. You are welcome to comment on my blogs. Bonvolu, skribu notojn pri miaj blogoj.