Summing up 2016

First, I would like to present a little statistics. In 2016, I put 13 blogs on my blog site, and out of these blogs seven appeared as the only blog of the respective month. In November, I published four blogs, and in April two, while there is no blog of May, July, and September. The blogs were visited 7783 times; the number of "page views" (in Swedish: "sidvy") gives us this piece of information.
           As we then look at what country the visitors represented, we note that the top ten nationalities stand for 4848 or 62% of all page views. The largest group was Russian (27.6%) followed by Ukrainians (26.5%), Finns (15.3%), Swedes (14.5%), U.S.-Americans (7.1%), Frenchmen (4.6%), Germans (2.7%), Dutchmen (0,8%), Poles (0.7%) and Malaysians (0.06%). People in Asia, Australia, Middle East, Africa and Latin America are very seldom among the visitors to this blog site. So, there is work to do, if I want to reach the global niveau. Communication between visitors and me has been almost non-existent. So, this blog site has not found a larger readership as yet.
On Feb. 24, I published a blog in Swedish. The title is in English A former pacifist and a steady pacifist. I comment on a short article on pacifism written by a journalist of the local newspaper Göteborgs Posten. The journalist has previously supported the pacifist alternative but is no longer convinced of its meaningfulness given the many conflicts raging in our world of so many armed conflicts. I suggest that in addition to various peaceful ways of resolving problems between nations such as diplomacy, we should consider non-violent resistance to see where and to what extent it is a realistic alternative to military means to solve various conflicts.
In the blog "Sanoista – osa 1" (On words – part 1), inserted on March 23, I discuss the concept of word, and in the blog "Sanoista – osa 2", inserted on April 3, I deal with the development of Finnish vocabulary. Word is a unit, whose status differs from one language to the next.There are lexical units that we call content words such as house, and lexical units that we call functional words and use in the company of content words such as in and my. Then, there are affixes that are parts of words. Finnish is a language which has a rich system of affixes. So, for instance, while in English we say in three word long phrase in my house, in Finnish, we express this phrase with one word talossani (house – talo, in – affix: ssa, my – affix: ni). I also discuss the notion of word as a mental and poetic unit. See the end of the first blog where I have put the poem Parole (Italian, "Words") written by Umberto Saba.
The blog Fryysifinska-teesejä (Theses on Finnish spoken in Sweden)1 that I published on April 6 in my blog site, focuses on the variety of the Finnish language we speak in Sweden. We may call this variety "Sweden Finnish". We are often worried about the grammar, or more specifically, features that differ from the standard Finnish. People worried about the grammar think that Sweden Finnish traits in our spoken language such as Swedish influenced pronunciation, for instance, show that the person in question does not know the Finnish language properly.
In the blog, I contend that the spoken language is our mother tongue, and not the standard language. The spoken language and its grammar are constantly changing, and even more so, when it is used in close contact with Swedish, the language of the majority. We who use Finnish in Sweden, should have a sound and realistic attitude to the languages we use, and not be too worried, let alone, afraid of the differences that emerge in our Sweden Finnish as compared with the standard Finnish.
On June 19, I put the blog Hybridiä kaikki tyynni... vai onko? ("Hybrid all together... or is it?") into the blog site. First, I discuss the semantics of the word. The straightforward description of this notion is that it is "a thing made by combining two different elements". The emphasis is on the adjective "different". We can find examples of hybrid things in biology, e.g. a mule is a hybrid offspring of a male donkey and a female horse. The word television is hybrid, since it is composed of the Greek word telos ('far' or 'operating over distance') and Latin visio ('sight'). Hybrids and the process of hybridization are very general things or phenomena, which is something I pinpoint in the blog. They stand in contrast with what we think is unblended and pure, purity being a feature that in some ideologies such as nationalism has been taken for a paragon to be sought for and maintained. The blog was published in a Finnish newspaper Kaleva.
In 2016 the Ukrainian singer Jamala won the Eurovision Song Contest with her song 1944, which dealt with the forcible deportation of the Crimean Tatars from Crimea ordered by Joseph Stalin. It is needless to retell their grim destiny here. I picked up this theme and inserted it into the blog site on August 9, because newspaper articles and social media discussed it widely and heatedly during 2016 and because I found a sober and well-informed article on this topic in the Russian newspaper Novaja Gazeta (49/May 11/2016) written by Leonid Mlehin. The title was "Не смейте скрывать, кто вы есть" (Nje smejte skryvat', kto vy jest' – Do not be afraid to tell, who you are). I made it into Krimin tataarit eivät alistuneet ("The Crimean Tatars did not give in").
On October 5, I felt it necessary to discuss the situation in the Eastern part of Ukraine, where Russia is involved in a military coup causing enormous social squalor and dangerous political tension. A translating programme helped me to put the blog in Ukrainian and in this manner to show my sympathy with Ukrainians. The title of the blog is a question, whether Russians want to have a war. Their great poet Yevgeny Yevtushenko says in his poem:"Yes, we can fight / But we do not want / Soldiers to die in combat again / On our saddened land..." I suppose the Russians do not want war but in spite of this their armed forces are involved in the armed campaign on the Ukrainian soil. 
The blog "Mitt Finland som jag minns det" (My Finland as I remember it) is a lecture I gave in an occasion that the Gothenburg city arranged for senior citizens. I put the text into the blog site on Nov. 1, 2016. In the lecture, I narrated how I grew up in Helsinki in the 50's. Then, the country was still repairing and restructuring what the three wars in 1939 – 1945 had devastated. Finns were poorer than Swedes as Finland's GNP was 60% of the Swedish GNP. Social, political and material differences were large, and politically the country was under the constant pressure of the Soviet Union.
           The age groups born in 1947 and 1948 are the biggest in the history of Finland, since around 108 000 babies were born per year. The corresponding figure for the year 2015 is 55 472. We were many children, and we had much less toys to play with than children now have. Our teachers were in some cases quite patriotic. Finland had lost two wars, but maintained its independence as a democratic country.
           I learnt from our folk school teacher that Finnishness is based on three S, namely SISU (courage, perseverance, guts), SAUNA (i.e. physical purity) and SIBELIUS (the most famous Finnish composer, a representative of the Finnish culture). I added a fourth S (in Swedish) SKOLA (school; there must be equal opportunities for every citizen to get as high quality education as possible). I concluded my lecture by telling that in Helsinki there had been a big demonstration against racism and pro multicultural society. At the end of the demonstration, people sang "Finlandia" composed by Sibelius. I followed their example, and sang the song to my audience.
In November and December, I published four articles on actual issues. Three of them were translations from Russian newspapers, and one from a British newspaper. I chose the Russian articles not only because of their themes, but also because they were – Russian. I felt that in my home country's (i.e. Swedish) media far too little was heard from Russia. I thought that there must by more than one voice telling how Russians think. Here, I follow the pithy and short guideline Audiatur et altera pars (Let the other side be heard as well ). To continue along the same line, I translated an article from the English newspaper The Guardian written by the world famous physicist Stephen Hawkins. See below.
The Russian articles were the following:2
1- An interview of Andrej Karaulov in Argumenty i Fakty 42 (Oct. 19 – 25, 2016). Title "Dajte strane 3 – 4 goda" (Give the country 3 – 4 years). Interviewer: Olga Šablinskaja.
My comment: The blog has the title "Venäjän aseteknologia takaa: Ei koskaan enää maailmansotaa" (The armaments technology of Russia will guarantee: Never again a world war!). The title connects to Karaulov's statement he makes at the end of the interview to console the interviewer for her worries concerning the arms race that the interviewer might thinks might threaten the world peace. Karaulov calms down:"To defence us we have... unique structures, fantastic technology... All this means that... you and your children will always be safe. And you are going to live in real peace and rest. And you may light candles for those who developed such armament that you can sleep calmly. And so may our whole country."
2- The article (here, in Latin orthography) "Кryм, Тrump i sankcii" (Crimea, Trump and sanctions) was published in Novoje Vremja on Nov. 25, 2016. It is written by Leonid Radzihovskij, and I inserted it into this blog site on Nov. 27, 2016. The writer says that Putin has played his cards well in Syria without giving in anything. In the U.S., the elected presi­dent Mr. Trump has adopted a positive attitude to Russia. The Russian TV maintains that Putin has won the game. It is important for him to create positive relations with the U.S., Europe etc. The parties concerned should diminish the amount of bad language. However, if the hostile image Russians may have about the intentions of the West no longer holds and crumbles, Putin will not have a picture of an enemy at his disposal. If there is no "picture of the enemy", how can he steer the public opinion any more? These are the two sides between which Putin will be bound to swing.
3- Leonid Radzihovskij's article (here, in Latin letters) in Novoje Vremja on Nov. 2, 2016 is headed as (in Latin ortho­graphy) "Vzatije Aleppo. Shto zadumal Putin" (Occupation of Aleppo. What did Putin think). The Finnish title is a direct translation from the Russian title. I inserted the Finnish translation of the article into the blog site on Nov. 30, 2016.
Radzihovskij describes the theater of war operations in Syria as an awful steaming mess, where a great number of parties are fighting for their respective causes. Kurds fight for Kurdistan. Turks fight to thwart the Kurds' plans, and even Europeans and U.S. have been fool enough to break their way there. Insofar as the IS is concerned, the writer assumes that its end is in sight. It will be driven into the cave it rose, but there will be new fanatics, since fanaticism is an ideology, and it is difficult to kill an ideology with a bullet.
           The chaotic situation in Syria is not going to clear up. The centre of the fire may move to another place, it may get less intense, but rebuilding Syria into a peaceful state as it was before the war, is an impossible task. Besides, there will be no one to enter upon that undertaking. Syria has been part of the geopolitical game of influence and sway between super­powers and even minor powers. Now that Russia and the al-Assad regime have driven the rebel group from Aleppo, Putin has flipped the U.S. on the nose, but this does not help Syria to get out of the catastrophe.
4- On 1 Dec., 2016, The Guardian published the article "This is the most dangerous time for our planet" written by the world famous physicist Stephen Hawkins. I inserted it into the blog site on 5 Dec., 2016 headed with the Finnish title "Elämme planeettamme vaarallisinta aikaa" (We are living the most dangerous time of our planet). The article is really worth reading; its basic tenet which the writer backs up with hard evidence is formulated in the head of the article "We can’t go on ignoring inequality, because we have the means to destroy our world but not to escape it". You will find the text through Google under "stephen-hawking-dangerous-time-planet-inequality" The text deserves to be discussed worldwide and translated into as many languages as possible.
1"Fryysi finska" is a sneer name of broken Finnish varieties in Sweden. It derives from the Swedish words "frys" 'freeze' and "finska" 'Finnish language'. "Frys" becomes "fryysi" in the broken variety of Finnish.
2I use the Latin ortography to make it easier for my Western readers.


Stephen Hawkins: Elämme planeettamme vaarallisinta aikaa

Lähde This is the most dangerous time for our planet, The Guardian 1.12.2016
Kirjoittaja: Stephen Hawkins
Suomennos: Kaarlo Voionmaa

Cambridgessa asuvana teoreettisen fysiikan tutkijana olen elänyt äärettömän etuoikeutetussa kuplassa. Cambridge on epätavallinen kaupunki, jonka keskus on yksi maailman johtavista yliopistoista. Kaupungin sisällä tieteellinen yhteisö, johon pääsin mukaan parikymmenvuotiaana, muodostaa vielä pienemmän piirin.
            Ja tuon tieteellisen yhteisön sisällä pieni joukko kansainvälisiä teoreettisen fysiikan tutkijoita, joiden kanssa olen viettänyt työelämäni, saattaisi toisinaan tuntea houkutusta pitää itseään kärkiryhmänä. Tämän lisäksi kirjojeni tuoman kuuluisuuden ja sairauteni aiheuttaman eristyneisyyden takia tunnen aivan kuin norsunluutornini kasvaisi yhä vain korkeammaksi.
           Niinpä äskeinen ilmiselvä eliittien hylkiminen sekä Amerikassa että Britanniassa on tähdätty yhtä paljon minua kuin ketä muuta kohtaan tahansa. Mitä sitten ajattelemmekin Britannian äänestäjäkunnan päätöksestä hylätä Euroopan unioni ja Donald Trumpin pääsystä Amerikan seuraavaksi presidentiksi äänestäjien avulla, kommentaattorit ovat epäilyksettä sillä kannalla, että se oli vihanpurkaus kansalta, joka tunsi, että johtajat ovat sen hylänneet. Se oli, ja jokainen tuntuu hyväksyvän tämän, teko, jolla unohdettu kansa puhui ja huomasi ääntensä hylkäävän asiantuntijoiden ja eliitin neuvot ja ohjeet kaikkialla.
           Minä en ole poikkeus sääntöön. Varoitin ennen äänestystä, että Brexit saattaisi vahingoittaa tieteellistä tutkimusta Britanniassa, että ääni eroamisen puolesta olisi askel taaksepäin, mutta valitsijakunta – tai ainakin riittävän merkittävä osa siitä – ei ottanut minua huomioon yhtään sen enempää kuin ketään poliittista johtajaa, ay-henkilöä, taiteilijaa, tiedemiestä, liikemiestä tai julkkistakaan, jotka kaikki antoivat saman huomiotta jätetyn neuvon maan muulle väestölle.
           Paljon tärkeämpää kuin noiden kahden äänestäjäkunnan valinnat, on nyt se, miten eliitit reagoivat. Olisiko meidän omasta puolestamme hylättävä äänestysten tulokset karkean populismin purkauksina, jotka eivät pystyneet ottamaan huomioon faktoja, ja yritettävä kiertää tai rajoittaa valintoja, joita ne edustavat? Väittäisin että tämä olisi hirveä virhe.
           Ne huolet, jotka vaikuttivat äänestämiseen ja jotka koskevat globalisoitumisen taloudellisia seurauksia ja kiihtyvää teknologista muutosta, ovat ilman muuta ymmärrettäviä. Tehtaiden automatisointi on jo hävittänyt perinteisen tuotannon työpaikkoja, ja tekoälyn käytön laajentuminen todennäköisesti lisää työpaikkojen häviämistä osuen keskiluokan ytimeen niin, että vain eniten hoitoa, luovuutta ja valvontaa edellyttävät työt säilyvät.
           Tämä puolestaan kiihdyttää paraikaa laajentuvaa taloudellista eriarvoisuutta kaikkialla maailmassa. Internet ja ne toimintaedellytykset, jotka se avaa, mahdollistavat sen, että hyvin pieni ryhmä yksilöitä pystyy tekemään valtavia voittoja työllistämällä vain pienen joukon ihmisiä. Tämä on väistämätöntä, se on edistystä, mutta myös sosiaalisesti tuhoisaa.
           Meidän täytyy laittaa tämä finanssiromahduksen yhteyteen, joka opetti ihmisille, että erittäin harvat finanssialalla toimivat yksilöt voivat kasvattaa voittojaanja että loput meistä allekirjoittavat heidän menestyksensä ja hyväksyvät laskun, kun heidän ahneutensa johtaa meitä harhaan. Elämme näin ollen maailmassa, jossa taloudellinen eriarvoisuus laajenee eikä vähene, jossa monet ihmiset saavat nähdä, että ei vain heidän elintasonsa vaan myös heidän kykynsä hankkia elantonsa häviää. Näin ollen ei ole mikään ihme, että he etsivät uutta jakoa, jota Trumpin ja Brexitin ilmaantuminen ehkä edustaa. 
           On myös niin, että yksi Internetin ja somen globaalisen leviämisen seuraus on se, että eriarvoisuuden räikeä luonne näkyy nyt paljon selvemmin kuin ennen. Olen kokenut mahdollisuuden käyttää viestintäteknologiaa vapauttavana ja myönteisenä asiana. Ilman sitä en olisi pystynyt työskentelemään näinä monina kuluneina vuosina.
           Mutta tuo mahdollisuus merkitsee myös sitä, että rikkaiden elämä maailman vauraimmissa osissa on tuskallisen ilmeistä kelle tahansa, olkoon vaikka kuinka köyhä, jolla on käytössään kännykkä. Ja koska nyt on enemmän ihmisiä, joilla on kännykkä, kuin niitä, joiden saatavilla on puhdasta vettä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, tämä merkitsee lyhyesti sanottuna sitä, että tuskin kukaan yhä ahtaammaksi käyvällä planeetallamme pystyy karttamaan tuota eriarvoisuutta.
         Edellä sanotun seuraukset on helppo nähdä: köyhä väki muuttaa maalta kaupunkeihin, slummeihin, toivon ajamina. Ja usein käy sitten niin, että havaitessaan, ettei Instagram nirvana ole sieltä saatavilla, he etsivät sitä meren takaa liittyen yhä suurempaan, parempaa elämää etsivien elintasomuuttajien joukkoon. Nämä muuttajat asettavat puolestaan uusia vaatimuksia niiden maiden infrastruktuurille ja talouselämälle, joihin he saapuvat heikentäen suvaitsevaisuutta ja ruokkien poliittista populismia yhä vain lisää.
           Minusta todella huolestuttava puoli tässä on se, että nyt enemmän kuin koskaan historiamme aikana lajimme täytyy tehdä yhteistyötä. Meillä on edessämme pelottavat ympäristöhaasteet: ilmastonmuutos, ruuan tuotanto, liikakansoitus, muiden eläinlajien joukkotuho, kulkutaudit, merten happamoituminen.
           Yhdessä nuo asiat muistuttavat siitä, että elämme ihmiskunnan kehityksen vaarallisimpia hetkiä. Käytössämme on teknologia, jolla voimme tuhota asumamme planeetan, mutta toistaiseksi emme ole kehittäneet kykyä paeta sitä uhkaa. Ehkä muutaman sadan vuoden kuluttua perustamme yhdyskuntia tähtien keskuuteen, mutta juuri nyt meillä on vain yksi planeetta ja meidän on toimittava yhdessä sen suojelemiseksi.
          Sen tehdäksemme meidän on murrettava muureja kansakuntien sisältä ja niiden väliltä eikä rakennettava niitä lisää. Jos päätämme tehdä niin, maailman johtajien on tunnustettava, että he ovat pettäneet ja pettävät enemmistöä. Varantojen keskittyessä enenevässä määrin harvojen käsiin, meidän on pakko oppia jakamaan niitä paljon enemmän kuin tällä hetkellä tapahtuu.
           Ei vain työpaikkojen vaan kokonaisten teollisuuden alojen hävitessä meidän täytyy auttaa ihmisiä kouluttautumaan uudelleen uutta maailmaa varten ja tukea heitä taloudellisesti, kun he tekevät niin. Jos yhteiskunnat ja niiden kansantalous eivät selviä nykyisen tasoisista muuttajamääristä, meidän täytyy tehdä enemmän rohkaistaksemme globaalia kehitystä, sillä se on ainoa keino, jolla miljoonat muuttajat saadaan suostutelluksi hakemaan tulevaisuutta kotimaassaan. 

Shambhalaa, paikka jossa vallitsee rauha ja hyvinvointi
Me pystymme tekemään tämän, olen äärettömän optimistinen lajini suhteen, mutta se edellyttää, että eliitit Lontoosta Harvardiin, Cambridgesta Hollywoodiin oppivat menneen vuoden läksynsä. Ja ennen muuta tietyn määrän nöyryyttä.


Aleppon valtaaminen. Mitä Putin oikein ajatteli?

Lähde: Novoje Vremja (Uusi Aika), 2.11.2016
Kirjoittaja: Leonid Radzihovskij 
Suomennos: Kaarlo Voionmaa
Syyrian jälleenrakentaminen rauhanomaiseksi valtioksi siinä muodossa kuin se oli sodan alkuun asti on utopistinen tehtävä. Eikä tätä tehtävää kukaan otakaan itselleen. Syyrian tilanteen selvittäminen ei ole mahdollista, koska maassa ei ole, sikäli kuin ymmärrän, yhtenäistä rintamalinjaa, ei ole yhtä Stalingradia, johon Aleppoa vertaisi. Alepon valtaaminen ei ole Stalingrad. Julkisten suhteiden näkökulmasta valtaaminen olisi erittäin tehokas asia; se tekisi suuren vaikutuksen, Putin osoittautuisi jälleen sankariksi, Hannibaliksi, Caesariksi ja Napoleoniksi yhtenä persoonana. 
          USA:n vaaleihin Aleppo ei vaikuta mitenkään. Ei miltään kannalta. Amerikkalainen valitsijakunta kerta kaikkiaan vähät välittää, parlamentaarisesti ilmaisten, Alepon kaupungista. Vaalit ovat yksinkertaisesti sirkus. Niin, gladiaattoreiden sirkus, kaunis, vaikuttava, mutta todellisuudessa mikä? 
          USA:n vaalien tulos on, kaikista esitetyistä kysymyksistä päätellen, ratkaistu etukäteen. Jotta sen muuttaisi, lähimpien kahden - kolmen päivän kuluessa on esitettävä vakuuttavan kompromettoivaa aineistoa siitä, että hän (Hilary Clinton, suomentajan huomautus) raiskasi kolmivuotiaan pojan, tappoi sitten omin käsin tämän, leikkeli ja hautasi hänet Valkoisen talon edessä olevaan nurmeen (siihen aikaan, kun presidenttinä oli Bill); tuo hauta on kaivettava auki ja ruumis näytettävä yleisölle. Silloin vaalien tuloksen voi muuttaa. Vähemmällä sitä ei voi muuttaa. Ja Aleppo ei muuta tässä yhtään mitään. Se mihin Putin sitten ryhtyy, siitä ei ole tietoa.Tapahtuuko se ennen vaaleja vai niiden jälkeen, sitä en tiedä. Mahdollisimman pian ja ennen vaaleja. USA:n sisäisen tilanteen näkökulmasta tämä ei muuta mitään.
Alepon valtaus ei ole Staliningrad
Päälle päätteeksi Amerikan seuraava hallinto astuu valtaan ensi vuoden alussa: Amerikassa on 100 päivän ylimenokausi. Tämän vuoksi aikaa on kylliksi.
          Sinänsä kukaan ei tarvitse Alepon kaupunkia. Samoin on Syyrian laita. Tämä on raakaa suhdetoimintaa. Gladiaattoreiden taistelua. Vaikuttavaa. Maailman kaikki joukkoviestimet juoksevat tämän virran mukana. Sotimisen suhteen en ole mikään sen asiantuntija, mutta päätellen siitä, mitä näen, Alepon valtaus ei lopeta sotaa Syyriassa. Sota tulee jatkumaan siellä viimeiseen syyrialaiseen saakka.
          Sisällissota, johon osallistuvat mitä aktiivisimmin kymmenet eri maat, ei yksinkertaisesti voi tästä syystä päättyä. Siellä sotivat Saudi-Arabia, Qatar, Punaisenmeren valtiot, mitä rikkaimmat maat, joilta ei puutu rahaa. Ne tukevat Bašar al-Assadin vastaista oppositiota ja tulevat tukemaan sitä, kuka Alepon sitten saakin. 
          Siellä sotivat Iran ja Hizbollahin joukot, ja ne tulevat jatkamaan sotimista, koska ne eivät sodi Assadin puolesta, joka on niille yhdentekevä, vaan Saudi-Arabiaa vastaan. Siinä kaksi osallistujaa, jotka ovat taistelleet, taistelevat ja tulevat taistelemaan.
          Siellä taistelevat kurdit, joille oman valtion, Kurdistanin, luominen on elämän ja kuoleman kysymys. Siellä taistelevat turkkilaiset, joita ei kiinnosta Syyria eikä al-Assad, vaan se, että Kurdistania ei syntyisi. Sinne ovat tyhmyyttään tunkeutuneet myös eurooppalaiset ja amerikkalaiset. Kuten Putinkin vetääkseen amerikkalaisia ja eurooppalaisia nenästä. Ja niin kauan kuin tämä sekamelska höyryää Syyriassa, kuinka sota voisi loppua?
          Syyria on yksinkertaisesti sotatoimialue, jossa pelaajat tekevät selviksi omat suhteensa. Mitä tulee IS:ään, sen loppu on arveluni mukaan ennakoitavissa. Se ajetaan siihen luolaan, josta se nousi. Mutta IS:n tilalle tulee uusia fanaatikkoja. Fanatismihan on aate, ja aatetta on vaikea tappaa kuulalla.
          Syyrian kohtalo ei muutu: tulen keskus siirtyy vain toiseen paikkaan. Intensiteetti saattaa vähetä, ehdottomasti, mutta Syyrian jälleenrakentaminen rauhanomaiseksi valtioksi siinä muodossa kuin se oli sodan alkuun asti, on utopistinen tehtävä. Sen lisäksi arvelen, että siihen tehtävään ei kukaan ryhdy. Tehtävä on toisaalla: kuka ketäkin näpäyttää nenälle. Putin todella haluaa näpäyttää amerikkalaisia nenälle Alepossa. On täysin mahdollista, että hän onnistuu siinä lähiaikoina, tosin Syyriaa kohtaan se on vain erittäin huono asenne.


Krim, Trump ja sanktiot

Kirjoittanut: Leonid Radzihovskij, venäläinen journalisti ja publisisti. 
Lähde: Новое Время (Novoje Vremja, Uusi Aika) 25.11.2016. Suomentanut: Kaarlo Voionmaa)

Omien sanojensa mukaan Trump tulee Valkoiseen taloon, ei sananjulistajana eikä lähetyssaarnajana vaan liikemiehenä, ja sen vuoksi hänen kaikissa myönnytyksissään Venäjälle on kyse kaupanteosta ja siitä, mitä Kreml voi tarjota vastineeksi. Vaalikampanjan aikana Donald Trump ilmoitti, että hän on valmis tarkastelemaan Krimin tunnustamista Venäjään kuuluvana alueena ja sanktioiden poistamista Venäjän liittovaltion kanssa. Mutta missä määrin tämä on mahdollista? Amerikan presidentti voi tuskin omin päin muuttaa USA:n virallista kantaa niemimaan suhteen. Kongressi on hyväksynyt lain, joka kieltää Krimin Venäjään liittämisen tunnustamisen eli presidentin päätöksellä sitä ei voi muuttaa. Amerikan Kongressi ei ole Venäjän valtakunnan duuma, se ei ole kiltti laitos eikä se muuta päätöksiään, kun kelloa soitetaan Valkoisesta talosta. Toisin sanoen Kongressin kannan muuttumisesta ei voi olla puhettakaan. 
          Toinen asia on se, että itse päätös ei merkitse mitään, se on tyhjän pantti, symbolinen turha paperi. Kuka välittää USA:n kongressin päätöksestä? Baltian maiden liittämistä Neuvostoliittoon Kongressi ei tunnustanut 50 vuoteen, mutta tämä ei estänyt amerikkalaisia pitämästä yllä kauppasuhteita Moskovan kanssa. 
          Realistisempi kysymys koskee sitä, kumoaako USA:n presidentti Venäjän vastaiset sanktiot. Sivumennen sanoen, amerikkalaisten sanktiot, jotka kohdistuvat konkreettisiin venäläisiin virkamiehiin ovat todella yhdentekevät. Ei ole kovin tärkeätä, poistetaanko ne vai ei. 2 tai 22 venäläistä virkamiestä eivät lähde Manhattanille – sinne he lähettävät omat lapsensa. Paljon tärkeämpiä sanktioita ovat sektorikohtaiset (se että estetään luottojen antaminen venäläisille yhtiöille ja näihin investoiminen). Luulen, että Trump on valmis muuttamaan tämän. Häntä ei todellakaan kiinnosta Krim eikä Ukraina, mistä hän ei ole kertaakaan edes maininnut. 
          Mutta omien sanojensa mukaan Trump ei tule Valkoiseen taloon sananjulistajana eikä lähetyssaarnaajana vaan liikemiehenä. Toisin sanoen hän kumoaa sanktiot vain tiettyjä Venäjän taholta tulevia toimia vastaan. Jos taas Venäjä ei tarjoa mitään, mitä järkeä uuden presidentin on mennä yksipuolisiin myönnytyksiin? Bisnestä ei tehdä niin. Näin on, koska kyse on kaupanteosta, siitä mitä Venäjä pystyy ehdottamaan USA:lle.
          Toiseksi, mitä Trump voi tehdä? Hän voi lopettaa kaiken sekaantumisen eurooppalaisten päätöksiin, lopettaa Euroopan poliittisen painostamisen, kuten Barak Obama teki. Ilman amerikkalaisten painostamista Eurooppa aivan varmasti kumoaa myös sanktiot. Tai ainakin heikentää niitä siinä määrin, että ne tosiasiallisesti menettävät kaiken merkityksensä. Viralliset tuomitsevat sanat jäävät aivan varmasti elämään, niitä kukaan ei rupea kumoamaan. 
          Putinille on tärkeätä, että muut maat tunnustavat Krimin Venäjään kuuluvaksi alueeksi, mutta hän ymmärtää aivan hyvin, että se ei ole mahdollista. Valtakunnallisena vaikuttajana Putinille on tärkeätä taloudellinen tilanne, sanktioiden purkaminen ja se, mitä hän tästä joutuu maksamaan. Minusta näyttää siltä, että Lännelle ei riitä se, että Venäjä purkaa voimassa olevat vastasanktionsa. Länsi haluaa tiettyjä poliittisia myönnytyksiä – jos ei Ukrainan suunnalla, niin vaikkapa Syyriassa päin. Hyvien suhteiden näkökulmasta tämäkään kysymys ei ole yksinkertainen. 
          Jokin aika sitten Putinin suosio kohosi jälleen ennennäkemättömän korkealle: hänellä on 86%:n kannatus eli yhtä suuri kuin Krimin tapahtumien aikaan. Voi kysyä, mitä on tapahtunut, minkä toisen Krimin Putin on saanut aikaan. Vastaus: venäläiset ovat vakuuttuneita siitä, että Putinin ansiota on Trumpin vaalivoitto.
          Venäjällä yleinen mielipide legitimoi jälleen Putinin, tällä kertaa Euroopan kanssa käydyn sodan moraalisena voittajana. Puuttumatta koko kiistaan, johon kuuluvat hysteerikot ja viha Länttä kohtaan, Venäjän yleinen mielipide ja myös Venäjän eliitti on tuntenut olonsa epämukavaksi tiedotuksellisessa, psykologisessa ja poliittisessa vastakkainasettelussa Lännen kanssa. 
          Mutta nyt venäläiset julkiviestimet kertovat, että Putin on pelannut kaiken uudestaan, hankkinut erittäin tärkeän moraalisen voiton antamatta askeltakaan periksi, ja Amerikassa on valittu presidentti, joka suhtautuu myönteisesti Venäjään. Tämä on Venäjän television mukaan Putinin voitto. Hän pääsi tavoitteeseensa, odotti, ratkaisi tilanteen, mikä sai aikaan uuden innostuksen aallon. 
          Tämän takia Putinille on toisaalta erittäin edullista se, että suhteet Amerikan, Euroopan jne. kanssa saataisiin kuntoon. Ja se on erittäin yksinkertaista: vähennetään keskinäisen kiroilun määrää, siinä kaikki. Todellisuudessa Venäjällä ei ole mitään eripuraa Euroopan kanssa, mikään ei erota niitä. 
          Toisaalta tämä on Putinille tietyssä määrin vaarallista. Jos kiroilu Lännen kanssa lakkaa, laskee psykologisen sodan aste, viholliskuva häviää ja murenee. Ja jos ei ole viholliskuvaa, millä hallita yleistä mielipidettä? Minkä tutin sille syöttäisi? Nämä ovat ne kaksi puolta, joiden välissä Putin joutuu keinumaan.
Lukijoiden reaktioita

Saksalainen kirjoittaja (5 tykkää tästä, 6 ei)

Kaikki Amerikan sanktiot Venäjää vastaan olivat Kongressin päättämiä, niin yksittäisiä virkamiehiä koskevat kuin konkreettisia venäläisiä yrityksiä koskevat. Sen takia Trump ei pysty mitään niistä kumoamaan. Vain se pystyy purkamaan ne, joka niistä päätti, ja se (Kongressi) ei tule purkamaan niitä. Sen takia venäläisten muka-isänmaallisten ilahtunut reaktio Trumpin valinnasta näyttää hyvin typerältä.. 

Ukrainalainen kirjoittaja (15 tykkää, 5 ei) 
Radzihovskij siirtyy enimmäkseen analyysista fantasian puolelle. Yksi asia vain puuttuu – tuoreet ideat. ”Ukrainan vaihtaminen Syyriaan” ei todellakaan ole, anteeksi vain, edes eilispäivän tuote, se ei ole tuote ylimalkaan. Kuten väite siitä, että Venäjää ei huolestuta sanktiot alempana olevalla lisäyksellä: ”Putinille on tärkeätä sanktioiden purkaminen.” No, kirsikka tässä pahentuneessa tuotteessa on ehdottomasti: ”Putin liittyi Trumpiin”. Tähän on tapana kirjoittaa ”aplodeja”. 
         Vielä amerikkalaiset eivät tiedä, minkälainen hän on, presidentti Trump. Hänen tiimiään ei ole vielä muodostettu. Vielä Trump itsekään ei ole päässyt perille kaikista uuteen työhönsä liittyvistä viisauksista. Vaan ”Putin liittyi Trumpiin”. Jos Kremlin väki näyttää idiooteilta, puhuu kuin idiootit ja tekee idioottimaisia juttuja, se on venäläisten asia. Mutta Radzihovskij ei yritä asettua ”riippumattomaksi analyytikoksi” ja toistaa Kremlin idioottmaisia fraaseja, jotka on ennalta tarkoitettu sisäiseen käyttöön yksinomaan Venäjällä. Tämä kaikki on naurettavaa.


Venäjän aseteknologia takaa: Ei koskaan enää maailmansotaa!

"Pyhä Venäjä" (Mihail Nesterov (1862 - 1942) vuonna 1905)
Kääntäjän johdanto:
Kyseessä on Argumenty i fakty (Argumentteja ja faktoja) -sanomalehden numerossa 42 (19 – 25 lokakuuta 2016) julkaistu Andrej Karaulovin haastattelu Dajte strane 3-4 goda! (Antakaa maalle 3 – 4 vuotta aikaa). Artikkeli on verkossa (http://www.aif.ru/ politics/russia/andrey_karaulov_dayte_strane_3-4_goda) ja sen otsikkoa hakusanana käyttäen voi kuukeloida venäjänkielisiä tekstejä, jotka liittyvät artikkeliin.  
          Andrej Karaulov, 58 vuotta, on kotimaassaan Venäjällä tunnetuksi tullut lehtimies ja televisiossa suositun Totuuden hetki -ohjelman vetäjä. Hän on siis Venäjällä käytävän julkisen keskustelun keskeisiä henkilöitä. Tässä häntä haastattelee Argumenty i fakty -lehden journalisti Olga Šablinskaja.
         Haastattelu on suomennettu siksi, että siinä käsitellään asioita, jotka koskevat vallitsevaa maailmanpoliittista tilannetta. Karaulov antaa niihin yhden venäläisen näkemyksen.


Šablinskaja: Andrej Viktorovič, aiemmassa haastattelussamme sanoitte, että Neuvostoliiton aseteollisuus alunperin kehitti Internetin ja kännykät. Avainsana tässä on "neuvostoliitto". Onko tiedemiehillämme mitään näytettävää maailmalle nykyään?

Karaulov: Totta kai on. Ottakaamme esimerkiksi raidease, sen muunnelma. Akateemikko Fortov on kehittämässä maailman voimakkainta elektromagneettista raidetykkiä. Se ei käytä mitään räjähdysainetta. Kranaatti lähtee – hirveätä edes kuvitella – 2,5 kilometrin sekuntinopeudella. Sen kantama on – vielä hirveämpää kuvitella – 463 kilometriä. Monta kertaa pitempi kuin ruutitykkien kantama. Amerikkalaiset ovat luvanneet tehdä raidetykin 7 – 8 vuoden kuluessa ja sijoittaa sen sota-aluksiinsa. Minun on vaikea kuvitella, miten sellainen tykki laitetaan sota-alukseen, mutta meidän tutkimustyömme ei koske vain sota-aseita, ei. Raidetykki liittyy ennen muuta avaruuteen, jossa on asteroideja. Akateemikko Fortovin ja hänen kollegojensa työ suuntautuu siis rauhanomaisiin päämääriin. Olemme itse asiassa unohtaneet, että jos Tunguusiaan vuonna 1908 iskeytynyt meteoriitti olisi pudonnut 42 minuuttia aikaisemmin, Pietaria ei olisi olemassa...
Toinen esimerkki. Radioelektroninen sodankäynti. Kyseessä on yksi tehokkaimmista 21. vuosisadan aseista. Sen todisti amerikkalainen sota-alus Donald Cook, joka ilmestyi äkkiä Mustallemerelle vaarallisen lähelle aluerajamme. Sen yli lensi meidän hävittäjämme, ja radioelektronisten aseiden avulla se lamaannutti tuon erittäin modernin aluksen toiminnot. Alus "kuuroutui" ja "sokeutui" täysin. Kapteeni ohjasi Donald Cookin pois Mustaltamereltä rannekellon avulla, jossa oli suunnanosoitin. Kun alus ankkuroitui Stambulissa, puolet sen miehistöstä jätti eropyynnön.
USS Donald Cook Hudson-joella Manhattanin edustalla vuonna 2012.
"Donald Cook", huippumoderni sota-alus, kotiympäristössään
          Arvelen, että juuri radioelektronisten aseiden avulla autoimme Erdoganin lentokonetta – kyllä kyllä, me, Venäjä! – karistamaan takaa-ajajat ilmatilassa sinä yönä, kun Turkissa kukistettiin vallankaappausyritys. Kuten tiedetään, kaksi lentokonetta ajoi takaa Turkin presidentin lentokonetta, mutta ne kadottivat tämän näkyvistä. Ja eikö meidän tiedustelumme varoittanut Erdogania tekeillä olevasta vallankaappausyrityksestä muutamaa tuntia ennen sen tapahtumista?
          Meidän "Huskymme" (ven. Haski/Хаски) – uusimmat viidennen sukupolven vedenalaiset alukset – varustetaan ydinkärkiohjuksilla, joiden parissa paraikaa työskennellään Makejevin rakettikeskuksessa.1
          Raja-raketti (ven. Raketa Rubež/Ракета Рубеж) on Moskovan lämpötekniikan laitoksessa toimivan akateemikko Solomonovin erittäin huomattava luomus. Nähdäkseni se on nimittäin ase, joka jättää taakseen amerikkalaiset raketit 10 – 15 vuodeksi – tällä hetkellä olemme vakavasti puhuen heitä edellä mannertenvälisten rakettien osalta. Ja jos Solomonov annetaan aikaa vielä 2 – 3 vuotta, silloin olemme amerikkalaisten edellä lopullisesti. Se tarkoittaa, että kolmas maailmansota, joka Krimin Venäjään palauttamisen jälkeen näytti lähes väistämättömältä, on lopullisesti – ja tätä korostan, lopullisesti – estetty. Ase joka meillä on, takaa USA:n ja minkä tahansa hyökkäävän maan vääjäämättömän tappion. "Rajaa" on mahdoton tuhota sen enempää lähtöalustalla kuin avaruudessa. Ja lisäksi on niin, että avaruudessa raketti jakautuu moneen osaan. Ja jokainen niistä on kuin yksi Tšernobyl. "Raja" pystyy iskemään minkä tahansa ilmatorjuntapuolustuksen läpi. Ja muutkin koneemme toimivat niin, että amerikkalainen ilmatorjunta on niiden edessä voimaton.  
          On tärkeätä ymmärtää kaikkein keskeisin seikka: joka kolmatta puolustusteknologiaa sovelletaan siviiliteollisuudessa. 
Šablinskaja: Entä "rauhanomaiset" esimerkit?
Karaulov: Niitä on vaikka millä mitalla. Venäjällähän iloittiin tästä ihmeestä: päänsiirrosta. Kuuluisa venäläinen kirurgi Vladimir Petrovič Demihov siirsi koiran pään. Jokin aika sitten puhuin ohjelmoija Valerij Spiridonovin kanssa, joka odottaa päänsiirtoa. Spiridonov puhui ihan oikein: leikkaus, joka italialaisen lääkärin täytyy hänelle tehdä, perustuu täysin meidän koulutukseemme, Demihovin työhön.
         Vuonna 2000 kuuluisa Ernst Muldašev suoritti silmänsiirron Tamara Gorbačov-nimiselle potilaalle. Tämä vaikuttaa itsessään mahdottomalta – silmän siirtäminen!
         Ihmisen geeniperimä on professori Konstantin Skrjabinin nerokas löytö, jonka ansiosta tutkijoille on tarjoutunut mahdollisuus ohjata geneettistä informaatiota ja ihmisen elimistön prosesseja. Itse asiassa pääsemme eroon kaikista sairauksista, kun saamme tietää, mihin esi-isämme sairastuivat vielä 400 vuotta sitten. Valtava määrä sairauksiahan periytyy geneettisesti.
         Nykyään monilla maanpuolustuksen, teollisuuden, lääketieteen ym. aloilla tehdään erittäin tärkeitä keksintöjä, joilla on valtava tulevaisuus. Mutta ikävä kyllä, monista tiedemiestemme saavutuksista meillä ei yksinkertaisesti ole tietoa. Olemme laiskoja ja välinpitämättömiä. Emme yksinkertaisesti tunne sankareitamme, ja kaikki... 
         Mutta me pystymme. Eikö tilanteeseen vaikuta masentunut mieliala eikä laiskuus tai välinpitämättömyys? Monet ovat menettäneet kriisin takia työpaikkansa, palkat ovat laskeneet, hinnat nousseet. Mutta tämä vaikuttaa vain siihen, että vaikeudet yhdistävät kansaa, ja itse asiassa jokaisen on aika ottaa itseään niskasta kiinni. 
         Jos kyse on taloudesta, meillä on yltä kyllin ongelmia. Kuta enemmän kehitymme, sitä enemmän niitä ilmaantuu. Mutta tosiasia pysyy tosiasiana – sanktiot eivät ole murskanneet Venäjää, ne eivät ole tuhonneet teollisuuttamme eivätkä elektroniikkaamme. Antakaa maalle aikaa vielä 3 – 4 vuotta. Tällä hetkellä USA on meitä 15 vuotta jäljessä teknologian suhteen. He tulevat jäämään meistä jälkeen noin 100 vuotta. Tarvitsee vain käydä ammattimaisesti käsiksi kaikkeen. Siellä missä on vahva ohjaaja, siellä syntyy tulosta. Ilman vahvaa ohjaajaa, ei synny tulostakaan. 
         Niin, olen samaa mieltä, nykyään on kummallisia pysyviä määräyksiä. Mutta ei se mitään – erehdyksistä oppii. Katso kuvernöörejä – nykyään he toimivat aina vain paremmin. 
Šablinskaja: Andrej Viktorovič, miten teidät saisi taipumaan rauhanomaisempaan suuntaan, haastattelumme on aivan ilmeisesti saanut "sotaisan" luonteen. Mitä minua, tytärtäni ja kollegoitani hyödyttää se, että ohitamme Amerikan rakettien osalta? 
Karaulov: Siitä on se hyöty, että sinä elät satavuotiaaksi ja että ei tule sotia. Kun kukaan ei tule sinua pommittamaan. Kun pääsi yläpuolelle ei koskaan ilmaannu amerikkalaista ohjaajatonta lentokonetta. (Karaulov puhuu painokkaasti.) Krimin Venäjään palauttamisen jälkeen on maamme ilmatilaa loukattu neljätoista kertaa raa'asti ohjaajattomin taistelukonein, jotka ovat amerikkalaista ja israelilaista perua. Koskaan ei tule enää vedenalainen atomialus kulkemaan aluevesillämme Muurmanskin lähellä, kuten tapahtui melko äskettäin. Mistä alkaa meidän alueemme ja mistä Amerikan? Tarvitaanko mannermaajalustaa? Siinä on 30% maailman öljy-, kaasu- ja harvinaisten metallien varannoista. Puolustusta varten meillä on "Apila" (ven. Trilistnik), arktiset tukikohtamme – nämä ainutlaatuiset rakennelmat, suurenmoinen teknologia, komposiitit. Kaikki tämä merkitsee sitä, Šablinskaja, että sinä ja sinun lapsesi ovat aina turvassa. Ja sinä tulet elämään todella rauhassa ja levossa. Ja voit sytyttää kynttilät niille, jotka saivat aikaan sellaiset aseet, että sinä voit nukkua levollisesti. Ja niin voi koko maamme.


Mitt Finland som jag minns det

Jag framförde den här berättelsen 2016-11-01 på tillställningen ”Berätta mera: TEMA Finland” som arrangerades av Senior Göteborg i samarbete med det finska förvaltningsområdet i Göteborg och dess processledare Tia Edlund.

Jag är pensionär sedan tre år tillbaka, gift med Stina, pappa till fyra vuxna barn och svärfar till en trevlig svensk kille. Vi har också en hund, golden retriever som hunnit bli elva år och därmed pensionär på hundvis. Jag är en disputerad språkvetare och docent i finska vid Uleåborgs universitet. Jag har tillbringat hälften av mitt 68- åriga liv i Finland och den andra hälften i Sverige och två år i Norge.
          Jag har sex syskon av vilka ett har dött. Numera träffas vi ganska sällan pga. att vi bor på olika håll i världen. När vi fortfarande var barn och tonåringar, bodde vi i en lagom stor lägenhet i Helsingfors centrum, i stadsdelen Tölö.
          Min pappa jobbade som intendent på Finska nationalmuseets myntkabinett, dvs. han kunde allt om gamla mynt och pengar. När det gäller pengar av dagens valör tjänade han som vanliga tjänstemän brukade göra. Pappa hade mycket samarbete med sin svenska kollega som kallade sin arbetsplats för ”Kungliga myntkabinettet”. Farsan reagerade på detta: han kallade sitt kabinett för ”republikanskt”.
Det republikanska myntkabinettets skatter
          Morsan var mamma till sju barn vilket innebar mycket praktiskt arbete trots att vi hade hembiträde när vi var små. Mamma var kunnig inom teater och drama och teaterkritiker på en finsk tidskrift. Hon var också lärare i historia på ett läroverk och översättare. Hon översatte främst facklitteratur från olika språk till finska. 
          En översättning som hon gjorde kommer jag särskilt väl ihåg. Det var Nicholas V. Riasanovskys stora verk ”History of Russia”, Rysslands historia. Morsan blev efter ett mycket mödosamt arbete färdig med översättningen. Men saken var inte klar med det. Låt oss komma ihåg att det var det tidiga 70-talets Finland vi levde i.
          Bokförlaget hade fått kalla fötter: nu ville det inte ge ut boken. Skälet var att boken innehöll politiskt ömtåligt stoff som t.ex. den hemska sanningen om terrorn under 30-talet som kostat flera hundratusen människor livet, om kollektivisering av jordbruket som bl.a. i Ukraina fört med sig svält och död och det grymma fånglägersystemet Gulag som varit i verksamhet ända till våra dagar. 
          Att förlaget gjorde så som det gjorde berodde enligt min mening på den utrikespolitiska självcensur som då rådde i Finland. Att översätta böcker var således ingen harmlös sysselsättning utan kunde ha oanade konsekvenser. Och observera. Jag blev ingen rysshatare som alltför många finländare var. Senare i läroverket valde jag att läsa ryska. Da, ja ljublju russkij jazyk – jag gillar det ryska språket.

Бабушка с яблоками - Babushka med äpplen
         När jag och mina syskon kom i skolåldern fanns det ingen grundskola i Finland som i Sverige. Lagen om skolreformen stiftades 1968 och det nya skolsystemet genomfördes stegvis i landet under 70-talet. Finland följde Sverige i denna reform med den skillnaden att i Finland har man läroplikt och i Sverige skolplikt. Jag och mina syskon gick emellertid fortfarande i den fyraåriga folkskolan som våra föräldrar. Det var fyra viktiga år på vår studiebana.
          Det jag kommer ihåg från min folkskoletid är främst fyra saker. För det första, vi var väldigt många. Barnkullarna födda 1947 och 1948 var de största i Finlands historia, 108 168 respektive 107 759 barn. I jämförelse kan jag nämna att år 2015 föddes 55 472 barn i Finland, alltså 49% mindre än under de barnrika åren i slutet av 40-talet. Vi hade inga videofilmer att titta på, inga mobiler eller datorer, inga föräldrar som skulle skjutsa oss till träning – som väldigt många andra familjer hade vi ingen bil på 50-talet. Vi barn var många och vi lekte ihop på gator, stadskvarters innegårdar och parker. Vi hade kul. Så minns jag min tidiga barndom.  

           För det andra var det ett faktum att Finland vare ett mycket fattigare land än Sverige. Finlands bruttonationalprodukt per capita var under 50-talet ca. 60% av Sveriges motsvarande BNP. Oundvikligen avspeglades familjernas ekonomiska och sociala skillnader i skolans värld. I min klass fanns en pojke som hette Markku. Läraren sa att Markku inte klarade av att lära sig läsa. Men Markku var min kompis. Jag gillade inte vad läraren sa. Jag tog Markku hem till mig, och när morsan undrade vad vi höll på med berättade jag vad läraren hade sagt om Markku. Jag ville visa att läraren hade fel. Och hon hade fel. Markku lärde sig läsa då jag hjälpte till lite. När jag var hemma hos Markku var det bara hans mamma jag såg. Markku sa att hans pappa var sjöman som hade gått till sjöss. 
          För det tredje vill jag berätta om vad som hände senhösten 1956. Då gick jag i tredje klass. Som ni säkert kommer ihåg, reste sig ungrare till uppror i oktober det året. Cirka 200 000 ungrare deltog i upproret med krav på demokrati och reformer. Det skickades förnödenheter från Finland till de nödställda i Ungern.Julen närmade sig och vår lärare pratade om Ungerns svåra tid.   
          Säkert var det den annalkande juletiden som gjorde att hon också tog upp en annan svår tid, evakueringen av Karelen under vinter- och fortsättningskriget. Vår lärare var en av de 450 000 som evakuerades från Karelen undan den framryckande röda armén. Nu mindes hon hur hon och hennes familj hade firat jul i Karelen innan de hemska krigen. Det var hjärtskärande. Till slut grät vi alla små trettio barn med henne. På så vis flätades in de två tragiska händelseförloppen samman hos oss, Ungernrevolten 1956 och evakueringen av Karelen. 
          För det fjärde vill jag inte sticka under stol med att jag är finne. Hur utvecklades denna etniska till- och samhörighet? Jag tror att det är delvis på grund av eller tack vare min folkskolelärare på fjärde klass i folkskolan. I denna klass var vi alla pojkar.Vår lärare var en ung karl som strålade av kraft, disciplin och flit. Självfallet skulle vi ha skidtävling när vintern kom.Vi var finnar och vi höll på Veikko Hakulinen medan svenskarna hurrade för Sixten Jernberg.
De två hjältarna: Veikko Hakulinen och Sixtgen Jernberg
          Tävlingen ägde rum i den näraliggande parken. Hur det nu än var så tog några av mina klasskamrater en genväg när de trodde att läraren var utom synhåll. Självfallet avslöjades detta. Vi såg att läraren tyckte mycket illa om detta bus. Han sa dock ingenting. Vi samlades i klassrummet och satt i all stillhet i våra skolbänkar. Läraren stod på katedern och såg inte arg ut men bekymrad. Sedan sa han något om det som hade hänt på skidspåret och fortsatte:”Pojkar, ni måste lära er vad finskheten är. Den grundar sig på tre S. Det första är S som sisu, envishet och ork.” Och han skrev ordet SISU på tavlan. SISU. ”Det andra är S som sauna.” Alltså SAUNA, bastu. ”Och det tredje är S som i Sibelius” slog läraren fast. De pojkar som hade fuskat och genat i skidtävlingen hade inte visat SISU. En finne visar alltid sisu.   
          ”Sauna” fortsatte läraren, ”betyder renhet. Vi är inga smutsiga trashankar utan vi håller oss rena. Vi tvättar oss regelbundet och går till bastun om det är möjligt.” Sauna, tänkte jag. Vi kastar bad på kiuas, dvs. vatten på de heta stenarna. Kan det bli bättre? Löyly, den härliga ångan och ljudet ”shhh” när vattnet sjuder på stenarna. Detta förutsatt att inte någon tokskalle har värmt kiuas för mycket. Då kan ångan vara infernaliskt het.
           ”Och det tredje,” fortsatte läraren, ”är S som i Sibelius. Vi uppskattar kultur som vi har skapat och skapar, bland annat den stora kompositören Sibelius verk.” Läraren skrev Sibelius på tavlan. Jag tänkte på Finlandia-hymnen som är den vackraste finska hymnen. Sisu, sauna, Sibelius. Den finska treenigheten. Är den inte en bra sammanfattning av vad finskhet kan vara för nånting eller ska vi lägga till ett S. S som skola. Att värna om utbildningens kvalitet och tillgänglihet för alla är oerhört viktigt för ett litet folk som finländarna. 
         Nästa år fyller republiken Finland 100 år. Lördagen den 24 september samlades 10 000 människor på Senattorget i Helsingfors centrum. Det var en stordemonstration mot rasism och främlingsfientlighet. Tillställningen avslutades med Finlandia-hymnen vilket jag tycker var genialt. Min kärlek för det land jag föddes i är djup men villkorlig: ingen främlingsfientlighet ska finnas, solidaritet ska råda med andra folk som också vill väl för vårt hem, denna blåa glob som kretsar kring solen, ett av rymdens fusionskraftverket. 
         Jag vill avsluta genom att sjunga första versen av Finlandia-hymnen som Jean Sibelius har komponerat. Den finska texten har skrivits av Veikko Antero Koskenniemi år 1941. 
        Oi Suomi, katso, Sinun päiväs koittaa,
        yön uhka karkoitettu on jo pois,
        ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa
        kuin itse taivahan kansi sois.
        Yön vallat aamun valkeus jo voittaa,
        sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa.

        (Översättning av Joel Rundt)
        O, Finland, se, din morgonljusning randas,
        och natten skingras hotfullt mörk och lång.
        Hör lärkans röst med rymdens susning 
        snart rymden fylles av jubelsång.
        Se natten flyr och fritt du åter andas.
        Din morgon ljusnar, o fosterland.



Haluavatko venäläiset sotaa - Чи хочуть росіяни війни?

Я виявив, що у мене завжди багато читачів в Україні. Я дуже 
щасливий. Важливим є питання, чи хоче Росія війну. 
Евтушенко говорить у своєму вірші, росіяни не хочуть війни. 
Але чи можемо ми довіряти їм? Росіяни почали свою частину 
Другої світової війни, коли вони напали на Фінляндію без 
оголошення війни. Це було 30 листопада 1939 але росіяни 
не змогли взяти Фінляндію. Тепер вони зайняли Крим, а їх 
війська знаходяться на сході України. Чого вони хочуть? 
Детальніше про війну? Я відчуваю жалість до Jevtushenko. 
Він був хорошим поетом.
 (This is a Google translation from English into Ukrainian.) 
К двадцатилетнему юбилею Договора о дружбе, сотрудничестве и взаимопомощи между Финляндией и СССР был возведён монумент «Статуя мира».
О возникновении памятника хорошо рассказывает текст, выбитый на пьедестале на финском, шведском и русском языках: «Финский народ установил этот памятник как символ мирного сосуществования и дружбы между Финляндией и СССР 6.4.1968 г.»

More: https://www.youtube.com/watch?v=wSxQBNYPC9c 
and here: https://www.youtube.com/watch?v=AvIdpgfpBcw